Marjat uhkaavat jäädä metsistä poimimatta tänä kesänä, koska Ylen mukaan thaimaalaisista mustikan- ja puolukanpoimijoista on tulossa Suomeen huomattavasti viime vuosia vähemmän.
Maahanmuuttovirasto on käsitellyt vasta muutaman sadan poimijan oleskeluluvan. Poimijat eivät enää saa tulla Suomeen pelkällä turistiviisumilla, vaan yrittäjien on solmittava heidän kanssaan työsuhde. Tämä vaatii viranomaisilta lisäselvitystyötä. Luvat ovat jumittaneet Suomen lisäksi myös Thaimaassa.
Hakemuksia on saapunut 1 200, kun aikaisempina vuosina Suomen metsiin on saapunut jopa 4 000 thaimaalaista poimijaa.
Mustikat kypsyvät jo vauhdilla. Alan yrittäjät tarvitsevat thaimaalaisia poimijoita metsiin jo muutaman viikon kuluttua.
– Tietojeni mukaan vielä yksikään marjanpoimija ei ole päässyt Suomeen, Birgitta Partanen Arktiset aromit -yhdistyksestä kertoo Ylelle.
Maahanmuuttoviraston johtaja Kaj Swanljung sanoo, että kiire on viranomaisten tiedossa. Työ halutaan kuitenkin tehdä huolellisesti, jotta poimijoiden työehdot ja työolot ovat kunnossa.