Tiibetin maanpakolaispresidentti Lobsang Sangay sanoo, että Tiibetissä leirit ovat pienempiä, mutta niissäkin ihmisiä pidetään pakkotyövoimana, vankeina tai pidätettyinä.
Kiina on kiistänyt kansainväliset väitteet uiguurivähemmistöön kuuluvien pitämisestä vartioituina leireillä. Sen sijaan maa sanoo ”antavansa uiguureille ammatillista koulutusta”.
Lobsang Sangayn mukaan samat Kiinan viranomaiset ovat perustaneet leirit Xinjiangiin ja Tiibetiin. Kun Kiina alkoi kiristää otetta uiguureista, lähetettiin maakuntaan aiemmin Tiibetin kommunistipuolueen johdossa toimineita henkilöitä.
Vuonna 2013 Kiinan presidentiksi nousseen Xi Jinpingin valtakaudella maan keskushallinnon suhtautuminen etnisiin vähemmistöihin näyttää entisestään kiristyneen. Kun aiemmin Peking ei puuttunut kaikkeen tiibetiläisten ja uiguurien kulttuuristen perinteiden esillä oloon, näyttää Xi Jinpingin politiikkana olevan jopa etnisten vähemmistöjen täydellinen sulattaminen han-kiinalaiseen enemmistöön.
Maakuntiin on lähetetty suuri määrä han-kiinalaisiin kuuluvia ”isoveljiksi” ja ”isosiskoiksi” ja paikallisia on kehotettu osana Pekingin politiikkaa ottamaan han-kiinalainen puoliso. Tällä tavoin Pekingin hallinto uskonee pitemmän päälle myös vähentävänsä Kiinan ihmisoikeusoloihin kohdistuvaa kritiikkiä ja erityisesti tiibetiläisten ja uiguurien autonomiavaatimuksia.
Xinjiang on Kiinan maakunnista suurin ja se on pääsääntöisesti kuulunut Kiinaan ollen lähellä Neuvostoliittoa ollut Itä-Turkestanin valtio vuosina 1944-49, jolloin Kiina miehitti sen. Xinjiangin väestöstä noin kymmenen miljonaa uiguuria eivät enää muodosta väestön enemmistöä, vaan esimerkiksi han-kiinalaisia asuu maakunnassa lähes yhtä paljon. Asukkaina on myös monia pienempiä vähemmistöjä kuten kazakkeja ja mongoleja.
Tiibet oli itsenäinen valtio vuosina 1911-1950, jolloin Kiina miehitti sen. Pekingin painostuksesta tiibetiläiset solmivat sopimuksen, joka määräsi maat sosialisoitaviksi ja jaettaviksi uudelleen. Kun suurin osa sadoista jouduttiin luovuttamaan Pekingin keskushallinnolle, kärsivät tiibetiläiset ruokapulasta, joka vuonna 1959 johti kansannousuun.
Kiina tukahdutti nousun verisesti ja tuolloin yli 100[nbsp]000 tiibetiläistä lähti hengellisen johtajansa Dalai Laman johdolla maanpakoon Intiaan. Intia ei ole allekirjoittanut Geneven pakolaissopimusta, joten virallisesti tiibetiläiset ovat Intiassa ulkomaalaisia. Tämä on heikentänyt heidän työ- ja koulutusmahdollisuuksiaan ja monet Intian tiibetiläisistä ovat hankkiutuneet esimerkiksi Australiaan ja Yhdysvaltoihin.
Tiibetiläisten maanpakolaishallinto on 60 vuoden ajan toiminut pääasiassa Intian Dharamsalassa. Se on ollut myös kymmenien tuhansien tiibetiläisten turvapaikka. Viime vuosina tiibetiläiset ovat esittäneet huolensa siitä, jos Intia on muuttamassa pitkään Intian ja Kiinan välejä hiertänyttä Tiibetin politiikkaansa.
Vielä vuonna 2014 maanpakolaishallinto osallistui Intian pääministeri Narendra Modin virkaanastujaisiin, mutta kun Modi tämän vuoden vaalien jälkeen vannoi valansa uudelleen, oli Intia taipunut Kiinan painostukseen ja jättänyt tiibetiläiset kutsuvieraiden joukosta pois. Virallisesti Intia sanoo, että sen politiikkaa Tiibetin suhteen säilyy ennallaan.
