Kansanedustaja (kok.) ja kenraalimajuri evp Pekka Toveri ottaa kantaa Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin lausuntoon. Stoltenbergin mukaan Nato on syvästi huolissaan Venäjän useista eri hybridioperaatioista, joita kohdistetaan myös liittolaismaiden alueelle.
– Huolestuneisuus on tietenkin tärkeää, vastatoimet olisivat tärkeämpiä. Venäjä toimii kuin juoksukaljoja myymälästä vievä myymälävaras. Jos ei koskaan pysäytetä ja rankaista, ei ole mitään syytä muuttaa käytöstä. Paitsi käymällä entistä useammin varkaissa, kirjoittaa Toveri X-päivityksessään.
Finnair on keskeyttänyt lentonsa Viron Tarttoon GPS-häirinnän takia. Viro on kommentoinut häirinnän ilmatilassaan olevan Venäjän hybridihyökkäys.
Kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll (kok.) puolestaan toteaa, että Saksa on syyttänyt Venäjää laajasta verkkohyökkäyksestä. Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock sanoi muun muassa Deutche Wellen mukaan, että Venäjän valtion alaisuudessa toimivat hakkerit iskivät Saksan sosiaalidemokraattista puoluetta vastaan ja teolla tulee olemaan seurauksensa.
– En ihmettelisi, jos lännessä ryhdyttäisiin esittämään vaatimuksia kyberiskujen suorittamiseksi Venäjän valtiollisia kohteita vastaan. Erityisesti sellaisiin kohteisiin, jotka ovat Venäjän sodankäynnin kannalta kriittisiä, Limnéll sanoo X:ssä.
Huolestuneisuus on tietenkin tärkeää, vastatoimet olisivat tärkeämpiä. Venäjä toimii kuin juoksukaljoja myymälästä vievä myymälävaras. Jos ei koskaan pysäytetä ja rankaista, ei ole mitään syytä muuttaa käytöstä. Paitsi käymällä entistä useammin varkaissa… https://t.co/DVs8xAoi2S
— Pekka Toveri (@PToveri) May 3, 2024
”Saksa syytti Venäjää laajasta verkkohyökkäyksestä.”
En ihmettelisi, jos lännessä ryhdyttäisiin esittämään vaatimuksia kyberiskujen suorittamiseksi Venäjän valtiollisia kohteita vastaan. Erityisesti sellaisiin kohteisiin, jotka ovat Venäjän sodankäynnin kannalta kriittisiä.
— Jarno Limnell (@JarnoLim) May 3, 2024