Poliisi ryhtyi poistamaan Palestiinaa kannattavia mielenosoittajia Columbian yliopiston kampukselta New Yorkissa myöhään tiistai-iltana mielenosoittajien vallattua yhden yliopiston rakennuksista. Aiheesta uutisoi The Wall Street Journal.
Yliopiston rehtori Minouche Shafik pyysi poliisia avuksi, sillä kiihtyneet mielenosoitukset ovat hänen mukaansa haitanneet opiskelua ja työtä yliopistolla yhä enenevissä määrin. Myös yliopiston porttien ulkopuolelle on kerääntynyt mielenosoittajia, ja Shafik uskoo rakennuksen valtaukseen osallistuneen opiskelijoiden lisäksi myös ulkopuolisia henkilöitä. Columbian yliopisto on uhannut erottamisella niitä opiskelijoita, jotka ovat osallistuneet valtaamiseen.
Mielenosoituksiin osallistunut opiskelijajoukko lähetti yliopiston johdolle sähköpostin, jossa he varoittivat kutsumasta paikalle poliisia. He kertoivat, etteivät aio poistua, mikäli heidän vaatimuksiinsa ei vastata. Mielenosoittajat muun muassa vaativat Columbian yliopistoa lopettamaan investointinsa Israeliin. Shafikin mukaan yliopisto ei suostu mielenosoittajien vaatimuksiin.
Moni juutalaisopiskelija on kertonut kokevansa olonsa uhatuksi lisääntyneen antisemitismin vuoksi. Mielenosoittajat puolestaan sanovat mielenosoitusten olleen rauhanomaisia. Palestiinaa kannattavia mielenosoituksia on nähty tällä viikolla ympäri Yhdysvaltoja.
Columbian yliopisto on Yhdysvaltojen ja vanhimpia arvostetuimpia yliopistoja. Columbiassa opiskelee yli 30 000 henkilöä. Mielenosoituksia arvostellut Yhdysvaltojen edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson teki viime viikolla huomiota herättäneen vierailun kampuksella.