On niukkojen voimavarojen hukkausta, että SDP:n opetusministerit kerta toisensa jälkeen kaivavat esille oppivelvollisuuden venyttämispuheet, jotka aina epäkelpona kuopataan.
Niin on viisainta tehdä nytkin ministeri Krista Kiurun ehdotukselle nuorten pakkovuodesta peruskoulun jälkeen. Ehdotus on monin tavoin epäkelpo ja jopa haitallinen lääke syrjäytymisvaarassa oleville nuorille.
Pakko ei poista syitä, joiden takia oppimiskyvyssä tai motivaatiossa on puutteita, tai estä sitä, että peruskoulusta pinnataan tai opinnot keskeytetään. Eikä myöskään sitä, että ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja on lisäyksistä huolimatta Helsingissä ja muualla Uudellamaalla liian vähän.
Oppivelvollisuuden pidentämisestä puhutaan ikään kuin tavoite turvata jokaiselle nuorelle peruskoulun jälkeen olisi uusi lisä hallituksen politiikkaan. Tosiasiassa hallitus on jo sitoutunut koulutustakuuseen ja sen onnistumiseen on nyt keskityttävä. Pääministeri Kataisen hallituksen keskeinen tavoite on, ettei yksikään nuori syrjäytyisi ja että jokainen peruskoulun päättävä nuori suorittaisi vähintään toisen asteen tutkinnon.
Oppivelvollisuusiän nostoa ei edes harkittu otettavan hallitusohjelmaan, koska se olisi kova, mekaaninen ja lyhytnäköinen keino. Pahimmillaan oppivelvollisuusiän pitkittäminen vain siirtäisi ongelmia tai syventää niitä tuomatta itse asiaan ratkaisua. Nuorten syrjäytymiseen johtaneet seikat ovat hyvin erilaisia ja siksi tarvitaan räätälöityä ohjausta ja tukea peruskoulun jälkeisten erilaisten opiskelumahdollisuuksien tueksi.
Pakkovuosi on täysin päinvastaista sille, mitä hallitusohjelmassa on luvattu tavoitella. Koulutustakuun tarkoitus ei ole säilöä eikä sulloa nuoria pakolla vuodeksi johonkin oppilaitokseen. Sekään ei pelkästään riitä, että kaikille nuorille voidaan tarjota koulutuspaikka. Kunnianhimoinen tavoite tulee olla, että koulutus suoritetaan loppuun ja että tutkinnon suorittaneilla on sellaista osaamista ja ammattitaitoa, jota työelämässä tarvitaan. Tavoite on luoda edellytykset, että jokainen nuori voi antaa oman panoksensa työmarkkinoilla.
Tietenkin lähtökohta on oltava se, että koulutuspaikkoja on riittävästi, ja tästä hallituksen on tehtävä elokuun budjettiriihessä päätökset. Etenkin Helsinkiin ja muualle Metropolialueelle on välttämätöntä lisätä ammatillisen koulutuksen tarjontaa. Myös uusia työelämälähtöisiä ja joustavia opiskelu- ja oppimismahdollisuuksia tarvitaan. Oppisopimusta on kehitettävä nuorille sopivaksi ja sellaiseksi, että se kannustaa ja mahdollistaa yrittäjät sitä tarjoamaan. Tässä on viisasta kuulla tarkalla korvalla yrittäjiä.
Oppivelvollisuuden venyttämispuheiden sijaan on voimavarat suunnattava oppimisongelmien varhaiseen havaitsemiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä opetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuollon kuntoon laittamiseen. Perusta jatko-opintoihin ja elinikäiseen oppimiseen luodaan varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Hyvä on myös muistaa, että joustava perusopetus ja ammattistartti ovat jo olemassa olevia ja toimivia apuja, jota kannattaa ja pitää käyttää.
Oppivelvollisuuden pidentäminen on ollut esillä jopa riihen rakennemuutokseksi. Se onkin varoittava esimerkki päätöksistä, joita hallituksen pitää visusti välttää. Eduskuntaan on saatava ripeästi esityksiä, jotka oikeasti lisäävät kilpailukykyämme ja tekevät työn teettämisestä, yrittämisestä ja työn tekemisestä kannattavampaa. Yhteiskunta jossa työ ei kannata, ei ole terve. Myös nuorisotakuu on niin toimeenpantava, että jokainen nuori onnistuisi saamaan kiinni työn syrjästä.
Kirjoittaja Sari Sarkomaa on kokoomuksen kansanedustaja.
