Kaikkosen pitää lähteä

BLOGI

Picture of Ilkka Luukkonen
Ilkka Luukkonen
Ilkka Luukkonen oli Nykypäivän ja Verkkouutisten toimittaja tammikuuhun 2022 saakka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaiset vaativat viime viikolla, että kansanedustaja Antti Kaikkosen (kesk.) on jätettävä paikkansa suuren valiokunnan varapuheenjohtajana. Kaikkonen sai tammikuussa viisi kuukautta ehdollista vankeutta, koska hän oli käyttänyt luottamusasemaansa väärin Nuorisosäätiön jutussa.

Perussuomalaiset muistuttaa, että viime kesänä kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) joutui jättämään hallintovaliokunnan puheenjohtajuuden. Silloin syynä olivat Halla-ahon saamat sakot rasistisesta kirjoittelusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Perussuomalaiset ovat oikeassa, Kaikkosen tulee jättää paikkansa.

Kaikkosen kannalta on toki lieventävää, että hän on toimissaan noudatellut maan tapaa ja tehnyt vain niin kuin ennenkin on tehty. Hän ei siis ole täysin tiennyt, mitä on tehnyt, ja lähestyy jopa syyntakeettomuutta. Siitä huolimatta on kohtuullista, että hän siirtyy syrjään.

Monissa länsimaissa vankeustuomio tarkoittaisi samalla poliittisen uran päättymistä. Suomessa niistä ei ole aina välitetty, vaan poliitikko on saanut joko pitää paikkansa tai ainakin kansalaiset ovat äänestäneet hänet uudelleen eduskuntaan. Tärkeintä on saada Arkadianmäelle ”oma mies”, eikä ole niin väliä, millä keinoin hän asioita ajaa. Tässä lienee takana suomalaisten vajaa käsitys kansalaisuudestaan; suomalainen on ennen kaikkea herravihainen alamainen, joka alitajuisesti kuvittelee, että parlamentin takana on vielä joku ”todellinen” päättäjä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen totesi sopineensa jo helmikuussa Timo Soinin (ps.) kanssa, että Kaikkonen saa pitää paikkansa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kuitenkin palautti seteliselkärankaisen puheenjohtajansa maan päälle ja sanoi, että Kaikkosen pitää lähteä.

Keskustan kannattaa miettiä sitäkin, miltä asia voi pahimmillaan näyttää: huippusuosittu rasisti Halla-aho painostetaan eroamaan, mutta kehvelien suojelema Kaikkonen pysyy tuolillaan. Haluaako keskusta jakaa ilmaisia pisteitä tällä tavoin pahimmalle kilpailijalleen?

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat puivat asiaa tällä viikolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS