Kansallinen turvallisuus on tulevaisuudessa digitaalisempaa ja verkottuneempaa – niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Turvallisuuden toimijat joutuvat elämään yhä haasteellisemman ja monimutkaisemman sekä myös arvaamattomamman toimintaympäristön kanssa. Kriisit muuttuvat epämääräisemmiksi, ilman selkeää alkua ja loppua oleviksi. Yhden sodan keskellä elämme jo nyt:
Informaatiosotaa ei käydä ainoastaan kriisien ja sotien aikana vaan lisääntyvissä määrin aivan tavallisina arkipäivinä – ja se kohdistuu meihin jokaiseen. Eikä informaatiosodankäynnissä oleellista ei ole se, mikä on faktaa, vaan mielikuvat – millainen kuva meille muodostuu esimerkiksi Ukrainan kriisistä. Tähän mielikuvaamme pyrkii moni taho tietoisesti vaikuttamaan.
Informaatiosota ei ole uusia asia tai vain venäläinen toimintatapa vaan vuosisatoja vanha vaikuttamiskeino, jonka merkitys ja tehokkuus korostuvat uudella tavalla tämän päivän verkottuneessa maailmassa. Mutta miksi? Koska tieto on valtaa, ja taho, joka kykenee vaikuttamaan tietoon ja ihmisten ajatteluun käyttää merkittävää valtaa. Se, joka pääsee määrittämään totuutta, voittaa.
Informaatiosodankäynnin aseet voivat aikaansaada merkittävämpiä ja pysyvämpiä muutoksia kuin fyysinen voimankäyttö. Kyse on taidosta taistella tiedosta ja totuudesta – mutta erityisesti mielikuvista. Tämän tietävät niin Venäjä, NSA kuin moni muukin. Onkin hyvä pitää mielessä, että informaatiosotaa käyvät Venäjän ohella yhtä lailla muun muassa länsimaiset valtiot.
Tämän päivän maailmassa informaatio-operaatiot eivät rajoitu vain joukkotiedotusvälineisiin tai virallisten, valtiollisten totuuksien seuraamiseen. Sosiaalisessa mediassa kuka tahansa voi ryhtyä ”soturiksi” ja pyrkiä tekemään omasta totuudestaan yleisesti hyväksytyn. Twiitit, Youtube-videot ja FB-päivitykset vaikuttavat yhä enemmän ajatteluumme ympäröivästä maailmasta, mitä siellä tapahtuu, mikä on oikein ja mikä on väärin. Siis mikä on mielestämme totuus.
Myös valtiot pyrkivät lisääntyvissä määrin hyödyntämään sosiaalista mediaa. Esimerkiksi Israelin asevoimilla satoja ”some-sotilaita” ja Venäjän etuja sosiaalisessa mediassa edistää mittava propagandakoneisto trolliarmeijoineen.
Sosiaaliseen mediaan on myös ilmestynyt yhä näkyvämmin automatisoituja profiileita, jotka tiettyjen avainsanojen ohjaamina vastaavat esimerkiksi twitter-päivitykseesi. Mutta kyse ei ole pelkistä koneista. Profiilin takaa löytyy usein ihminen, joka pyrkii ohjaamaan sosiaalisessa mediassa käytävää keskustelua haluamaansa suuntaan, tai ainakin sivuraiteille varsinaisesta aihepiiristä. Ajoittain mennään vielä pidemmälle. Viime aikoina on myös Suomessa havaittu esimerkkejä, joissa kriittisesti Venäjästä sosiaalisessa mediassa puhuneet ovat saaneet suoria uhkauksia.
Viime aikojen informaatiosodankäynnistä on syytä nostaa esille kaksi tapausta. Ensinnäkin yleiseen tai johtajien mielipiteeseen vaikuttamisen ohella informaatio-operaatioilla, yhdistettyinä kybersodankäyntiin, pyritään muokkaamaan järjestelmissä tai verkoissa saatavilla olevaa tietoa, sen yhtenäisyyttä ja luotettavuutta. Tästä oli kyse yrityksissä väärentää Ukrainan presidentinvaalien tulos.
Toiseksi, voi pitää poikkeuksellisena, että Naton pääsihteeri syyttää Venäjää suoraan salaisesta propagandaoperaatiosta Euroopassa. Kyse on Anders Fogh Rasmussenin mukaan Venäjän aktiivisesta yhteistyöstä liuskekaasua vastustavien ympäristöjärjestöjen kanssa pitääkseen yllä Euroopan riippuvuutta venäläisestä kaasusta.
Sodat, konfliktit ja kriisit ovat aina olleet osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Sodan yleisenä päämääränä on ollut vaikuttaa vastustajan käyttäytymiseen – saada se taipumaan omaan tahtoon. Sun Tzun vuosituhansia vanhojen sodankäynnin oppien mukaan todellista sotataitoa on voiton saavuttaminen ilman taistelua. Informaatiosota on tänä päivänä aiempaa keskeisempi ja tärkeämpi osa sodankäyntiä ja sotataitoa. Jatkuvasti käynnissä oleva tietoinen ja tiedostamaton mielikuviimme vaikuttaminen on nähtävä yhtenä sodankäynnin muotona, jonka merkitys tulee korostumaan.
Uskoisin Sun Tzun olleen sanoissaan vieläkin varmempi, mikäli olisi kyennyt kuvittelemaan tämän päivän keskenään verkottuneet informaatioyhteiskunnat, joiden keskellä elämme.
Kirjoittaja Jarno Limnéll on sotatieteiden tohtori ja tietoturvayhtiö McAfeen kyberturvallisuusjohtaja.
