Tanskalaiset ovat pureskelleet nyt vuorokauden torstaisen parlamenttivaalien tulosta. EU-skeptisen ja maahanmuuttovastaisen Danske Folkepartien eli Tanskan kansanpuolueen menestys vaaleissa ja nousu maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi yllätti tanskalaiset, vaikka maahanmuuttoteema vahvistui vaalikeskusteluissa päivä päivältä.
Kansanpuolueen nousu tiesi sosiaalidemokraattien punaiselle vetämälle punaiselle blokille karvasta tappiota, vaikka demarit säilyttivätkin asemansa maan suurimpana puolueena runsaan 26 prosentin kannatuksella. Sinisen eli porvariblokin perinteinen mahtipuolue Venstre joutui taipumaan kolmanneksi, ja menetti paikoissa sen, minkä kansanpuolue voitti.
Sosiaalidemokraateille vaalien piti olla voitokas, vaikka pääministeri Helle Thorning-Schmidt ottikin riskin julistettuaan vaalit tilanteessa, missä punaisen blokin kannatus laahasi mittauksissa hienoisesti sinisten perässä. Pääministeri uskoi voittoon, sillä Tanskan taloudessa käyrät ovat alkaneet osoittaa taas lupaavasti yläviistoon. Siksi puoluetoimistolla luotettiin, että viesti miljardipanostuksista julkiseen sektoriin toisi voiton kotiin.
Toisin kuitenkin kävi. Vaikka kannatus kasvoi, valta meni.
Demarileirissä mietitään nyt kuumeisesti, mikä meni pieleen. Puolueen puheenjohtajan henkilökohtainen suosio on ollut suhteellisen vankka etenkin verrattuna korruptioskandaaleissa ryvettyneeseen vastaehdokkaaseen, Venstren Lars Løkke Rasmuseniin, mutta vaalivoittoon se ei enää riittänyt. Gucci-Hellenä tunnettu puheenjohtaja Thorning-Schmidt ilmoittikin heti torstaina vetäytyvänsä puolueen johtotehtävistä.
Puheenjohtaja itse on yksi syy vaalitappioon. Kun vielä vaalikauden alussa Thorning-Schmidt julisti ”meidän voittaneen”, viime aikoina me muuttui puheissa minäksi. Ja kun minä sitä, minä tätä -sanaa toistelee julkisuudessa riittävän paljon, se alkaa ärsyttää äänestäjiä.
Tanskan demarit sortuivat myös samanlaiseen pelottelukampanjaan kuin sosiaalidemokraatit Suomessa. Kun Antti Rinne pelotteli kansaa televisiohaastatteluissa porvarihallituksen kauheuksilla korostaen, että ainoastaan demareita äänestämällä tämä voidaan välttää, käänsivät tanskalaiset ruuvia astetta kireämmälle.
Thorning-Schmidtin nimissä lähetettiin yli miljoonalle tanskalaiselle kirje, jossa heitä kehotettiin sanomaan ei Lars Løkke Rasmussenin oikeistolle ja varoitettiin, että liberaalit haluavat muun muassa antaa verohelpotuksia sen sijaan, että ohjaisivat varoja terveydenhuoltoon ja vanhustenhoitoon.
Ylilyöntejä tapahtui myös maahanmuuttokysymyksissä. Mitä paremmilta Tanskan kansanpuolueen kannatuslukemat näyttivät, sen jyrkemmiksi kävivät myös Thorning-Schmidtin kannanotot maahanmuuton kiristämiseksi. Demareiden vaalijulisteet, jotka julistivat että jos maahanmuuttaja tulee Tanskaan, hänen on myös tehtävä maan hyväksi jotain, olivat osalle perusdemareista yksinkertaisesti liikaa. Raja kansanpuolueeseen näytti sosiaalidemokratiaan uskovalta enää kuin veteen piirretyltä viivalta.
Koska puheenjohtaja ilmoitti jättävänsä tehtävän, on sosiaalidemokraattisella edessä myös uuden puheenjohtajan valinta. Väistyvä puheenjohtaja asetteli jo heti vaalien jälkeen vihjailuillaan puheenjohtajan viittaa oikeusministerinä toimineen Mette Fredrikssenin harteille.
Suostuuko DF hallitusvastuuseen?
Jos vasemmistolla on vaikeaa, ei ole helppoa porvarileirissäkään. Rasmussen on käytännössä Danske Folkepartien vanki. Vaikka Rasmussen on se, joka muodostaa hallituksen, on kansanpuolueella ja sen puheenjohtajalla Kristian Thulesenilla todelliset ratkaisun avaimet käsissään.
Danske Folkepartiet on toistuvasti kieltäytynyt hallitusvastuusta. Jos se tekee niin nytkin, Rasmussenin vähemmistöhallitus on jatkossa täysin riippuvainen kaupanteosta kansanpuolueen kanssa. Rasmussenin olisi siis houkuteltava Thulensen joukkoineen hallitusvastuuseen, vaikka se tietäisi piinallisia hallitusneuvotteluja ja osittain vaikeasti yhteensovitettavia näkemyksiä.
Hallitukseen meno ei ole Danske Folkepartielle vieläkään itsestäänselvyys, vaikka puolue nousi maan toiseksi suurimmaksi. Sivusta kärkkäitäkin mielipiteitä esittävälle puolueelle hallitusvastuu kompromisseineen on omanlaisensa kauhistus. Mutta Thulensen ottaa riskin myös siinä, jos se jättäytyy hallituksen ulkopuolelle. Puolueelle äänensä antanut kansa odottaa puolueen pitävän lupauksiaan, eikä asioiden eteenpäin vienti hallituksen ulkopuolella ole sekään helppoa.
Tilanne muistuttaa kutkuttavasti Suomen tämän kevään eduskuntavaaleja, kun perussuomalaiset lopulta tarttuivat ministerisalkun kahvaan puolueen kieltäydyttyä vielä keväällä 2011 Timo Soinin johdolla menemästä hallitukseen. Ja jos Danske Folkepartie päättää osallistua hallitukseen, yksi vahva ministeri ehdokas on Soinin kollega menneiltä vuosilta, Danske Folkepartien perustaja Pia Kjærsgaard.
Kirjoittaja on Nykypäivän ja Verkkouutisten toimituspäällikkö.
