Kommunistin talousresepti: Työaika lyhyemmäksi, palkka säilyy ennallaan

Suomen kommunistisen puolueen entinen puheenjohtaja Yrjö Hakanen ehdottaa työajan lyhentämistä, perusturvan parantamista ja verojen kiristystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pitkään Suomen kommunistisen puolueen (SKP) puheenjohtajana toimineen Yrjö Hakasen mielestä vaihtoehto kapitalismille, eli sosialismi, on noussut uudelleen ajankohtaiseksi.

– Kapitalismi on kuin kohti tuhoa kiihdyttävä Titanic. Samaan aikaan vasemmisto on kuitenkin Suomessa hallituksessa mukana romuttamassa hyvinvointivaltiota, sanoo Hakanen. Hän on kirjoittanut Markkinoiden vai ihmisen hyväksi – kommunistin puheenvuoro -pamfletin, jonka Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi tänään.

Hakasen mielestä kurssin muuttaminen edellyttää radikaaleja muutoksia ihmisten suhteissa talouteen, työhön ja tulonjakoon, päätöksentekoon, luontoon sekä toisiin ihmisiin ja kansoihin.

– Hyvä elämä ja ihmiskunnan tulevaisuus eivät kerta kaikkiaan voi perustua kapitalistiseen voitontavoitteluun, jossa kaikki on kaupan ja jossa vallitsevat vahvemman oikeuteen perustuvat viidakon lait.

Markkinoiden alistaminen isännästä rengiksi edellyttää Hakasen mukaan, että yhteiskunnallisella omistuksella on niin laaja ja keskeinen osuus taloudessa, että kehitystä voidaan ohjata demokraattisesti ja suunnitelmallisesti. Eritoten yhteiskunnalliseen omistukseen olisi siirrettävä rahoitusmarkkinat, jotka nyt ”alistavat ja rosvoavat muuta taloutta ja yhteiskuntaa”.

Työaika lyhyemmäksi ja perusturvaan korotus

Hakasen mielestä julkisten menojen leikkaaminen ei ratkaise talous- ja finanssikriisiä. Päinvastoin se on osa ongelmaa.

– Kun kriisin keskeisenä tekijänä on pääomien ylikasautuminen ja yritysten tuottojen hassaaminen keinotteluun rahoitusmarkkinoilla, edellyttää kriisin voittaminen sitä, että työn ja pääoman väliseen tulonjakoon puututaan.

Hakasen mukaan työajan lyhentäminen ansiotasoa alentamatta olisi merkittävä tulonsiirto palkansaajien hyväksi. Monilla aloilla voitaisiin hänen mukaansa tehdä työtä kahdessa 6 tunnin vuorossa ja palkata sitä varten lisää työntekijöitä.

Toimeentuloturvan vähimmäistasoja pitäisi nostaa niin, että kenenkään ei tarvitse elää köyhyydessä. Se maksaisi Hakasen mukaan useita miljardeja euroja vuodessa. Työtuloilla voisi jatkossakin parantaa toimeentuloaan ja sosiaaliturvaansa.

Perusturvan uudistamisen lisäksi tarvitaan vähimmäispalkkalaki. Hakasen mielestä 1 800 euroa kuussa kokoaikatyössä olisi perusteltu vähimmäispalkka.

Pienituloisten verotus jätettävä rauhaan

Pääomatulot pitäisi laittaa verotuksessa samalle viivalle muiden tulojen kanssa ja verottaa niitä progressiivisesti.

– Ei ole oikein, että pääomatulojen saajat voivat elellä ”vapaamatkustajina”, nauttia julkisista palveluista maksamatta pääomatuloistaan lainkaan kunnallisveroa.

Verotuloja voidaan Hakasen mukaan lisätä myös vahvistamalla progressiota niin, että pienituloisten verotusta ei kiristetä. Keskimääräistä suurempien ansiotulojen verotusta kiristettäisiin esimerkiksi 4 000 euron kuukausituloista alkaen ja muuttamalla kunnallisvero progressiiviseksi.

Lisäksi yhteisöveron alennukset pitäisi perua muilta kuin ihan pieniltä yrityksiltä.

2000-luvun radikaalin vasemmiston haasteena on Hakasen mukaan elvyttää Marxin visio sosialismista demokratian täydellistymisenä.

Kun Neuvostoliitto kilpaili lännen kanssa sillä, kuka tuottaa eniten energiaa, teollisuustuotteita ja kulutustavaroita, on nykyaikaisen sosialismin haasteena laadullinen kasvu, joka perustuu uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön, ei-materiaalisiin yhteisvarantoihin, henkisen työn kasvavaan osuuteen, resurssien oikeuden mukaiseen jakamiseen ja lisääntyvään vapaa-aikaan. Vähitellen sosialismin kehittyessä tulee hyvinvoinnin ja rikkauden mitaksi rahan ja tavaroiden paljouden sijasta se aika, jonka ihminen voi käyttää itsensä toteuttamiseen, kykyjensä kehittämiseen ja yhteishyvän edistämiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)