Huumekuolemien määrä nousussa – peruskoululaisista 9 prosenttia kokeillut huumeita

Huumeiden käyttöön liittyvät ongelmat ovat pysyneet Suomessa lähes ennallaan, mutta huumekuolemien määrä on kasvanut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n Huumetilanne Suomessa 2013 –raportin mukaan sairaaloissa hoidettiin vuonna 2012 noin 6000 asiakasta huumeriippuvuuden tai muun huumesairauden takia. Kaksi kolmasosaa asiakkaista oli 20–35-vuotiaita. Kolmasosa hoidetuista oli naisia.

Sairaaloissa hoidettujen huumeasiakkaiden määrä on kasvanut tasaisesti 2000-luvun puolivälistä lähtien.

Opioidikorvaushoidossa oli vuonna 2011 noin 2400 ihmistä. Huumeasiakkaita hoidetaan lisäksi sosiaalihuollon erityispalveluissa.

Päihdehuollon huumeasiakkailla sekakäyttö on edelleen yleistä, sillä hoitoon hakeutuneista 58 prosenttia kertoi käyttäneensä ongelmallisesti vähintään kolmea eri päihdettä vuonna 2012. Suurin osa huumeasiakkaista oli ollut jo aiemmin päihdehoidossa (87 %) ja käyttänyt huumeita myös pistämällä (74 %).

Huumekuolemien määrä on kasvanut. Vuonna 2011 Tilastokeskuksen kuolinsyytilaston mukaan huumeisiin kuoli 197 henkilöä, kun vuonna 2010 vastaava luku oli 156.

Viime vuotisen kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaista 9 prosenttia oli ainakin kerran elämässään kokeillut laittomia huumeita.

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 13 prosenttia ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 21 prosenttia oli kokeillut laittomia huumeita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)