Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja ja poliittisen historian professori Markku Jokisipilä ottaa Turun Sanomien kolumnissaan kantaa vuodenvaihteen jälkeen käytyyn keskusteluun turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista ja ahdisteluista.
– Ei ole rasismia todeta, että naisen aseman suhteen kulttuurinen etäisyys pohjoismaiden ja islamilaisen maailman välillä on valtava. Sen verran meillä pitää olla oman kulttuurimme ja historiamme kunnioitusta, ettemme ala pokkuroimaan sivistymättömyyden ja takapajuisuuden edessä, Jokisipilä kirjoittaa.
Jokisipilän mukaan turvapaikanhakijoiden ympärillä vellovaa keskustelua seuratessa tulee ikävä vuonna 2011 kuollutta englantilaista journalistia, kirjailijaa ja esseistiä Christopher Hitchensiä.
– Hän oli tinkimätön totuuden etsijä, joka ei pelännyt kritisoida hölmöinä pitämiään käsityksiä, oli kyse sitten uskonnosta, politiikasta tai kulttuurista.
– Islam oli yksi Hitchensin suosikkiaiheista. Hän uskalsi todeta, että tämän “hyvin itsevarman uskonnon kannattajat kaipaavat enemmän itsekritiikkiä sekä vähemmän itsesääliä ja omahyväisyyttä”. Hänen mukaansa uskonnot vaativat meitä luopumaan siitä ainoasta asiasta, joka meidät muista nisäkkäistä erottaa: järjestä ja sen käyttämisestä.
Jokisipilän mukaan Suomessa on vuosikaudet kannettu huolta ihmisten verkossa suoltamasta vihapuheesta.
– Julkisuudessa hoetaan lähes liturgisesti väitettä, että rasismi Suomessa on räjähdysmäisesti lisääntynyt ja asenneilmasto koventunut. Oikeudellista puuttumista vihapuheeseen ajetaan argumentilla, että nettiuho synnyttää väkivaltaa myös reaalimaailmassa. Kovin kummoisia todisteita ei millekään näistä väitteistä löydy.
Jokisipilä katsoo, että Hitchensille olisi tuottanut tuskaa todistaa sitä absurdia käännettä, jonka turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista ja ahdisteluista käyty keskustelu sai vuodenvaihteen jälkeen.
Jokisipilän mukaan kansalaisten oikeutettu huoli turvallisuutensa heikkenemisestä sai väistyä suomalaisten miesten kollektiivisten syyllistämisen tieltä.
– Suomessa vallitsee kuulemma patriarkaalinen raiskauskulttuuri, jossa huorittelu ja kouriminen ovat maan tapoja ja jossa naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa ei sen arkipäiväisyyden vuoksi oteta vakavasti. Vaarallisimpia paikkoja naisille eivät olekaan keskustan hämyiset sivukadut ja pimeät kaupunkipuistot vaan koti, jossa vaanii olennoista se hirviömäisin eli oma (kantasuomalainen) mies.
– Nyt aikuisten oikeasti haloo naisasia-aktivistit! Käsityksiä maailmasta ei välttämättä kannata muodostaa tuijottamalla sitä verbaaliseen oksennuksen tahrimaa vessanseinää, jota suuri osa verkko”keskusteluista” edustaa. Maailmassa on harvoja maita, jossa sukupuolten tasa-arvo on yhtä pitkällä kuin Suomessa.
