Väittelijä Minna Rytkösen mukaan nuorten vakavan väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla esiintyi merkittäviä sosioemotionaalisen terveyden ongelmia. Ne ilmenivät vaikeuksina ilmaista tunteita ja käyttäytyä tarkoituksenmukaisesti.
– Tyypillisiä olivat myös vaikeudet sopeutua arkielämän vaatimuksiin, odotuksiin ja normeihin sekä kommunikoida mielekkäällä tavalla toisten kanssa. Nuorilla sosioemotionaalisen terveyden kehitys mutkistui viimeistään nuoruusiässä. Kehitys ei kuitenkaan edennyt kaikilla samaa polkua, vaan nuoret muodostivat sosioemotionaalisilta käyttäytymispiirteiltään ja kehitysympäristöiltään hyvin hajanaisen ryhmän, hän sanoo.
Viisi kehityskulkua
Nuorten sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkuja tunnistettiin viisi: hallitsematon, syrjäytyvä, tasapainoileva, ajautuva ja kriisiytyvä kehityskulku. Kutakin kehityskulkua luonnehti Rytkösen mukaan sille ominainen kasvatusilmapiiri kotona ja koulussa.
Kasvatusilmapiiri muodostui nuoren ja aikuisen välisen vuorovaikutuksen tuloksena. Siihen liittyi vanhempien ja opettajien tapa nähdä nuori tiettyjen käyttäytymispiirteidensä kautta, suhtautua nuoreen ja ohjata häntä kasvatuksellisin keinoin. Mitä enemmän nuoren käyttäytymispiirteet häiritsivät ympäristöä ja kielteisesti poikkesivat normista, sitä kielteisempi myös kasvatusilmapiiri oli, väittelijä kertoo.
Vastaavasti nuoren ympäristön odotuksiin nähden myönteisesti poikkeavat käyttäytymispiirteet heijastuivat myötämielisenä kasvatusilmapiirinä etenkin kouluympäristössä.
Tarjottu tuki jää usein toteutumatta
Rytkösen tutkimuksen mukaan jokaisessa nuoressa ainakin yksi aikuinen oli tunnistanut huolen aihetta ja lähes kaikki nuoret olivat jossain kehityskulun vaiheessa ohjautuneet sosiaali- tai terveyspalvelujen piiriin.
– Valtaosalla nuorista tuki ei kuitenkaan toteutunut tarpeita vastaavien suunnitelmien tai suositusten mukaisesti, joten useimmat jäivät ilman tarvettaan vastaavaa tukea. Mitä vanhempi nuori oli, sitä heikompaa tukeen sitoutuminen oli. Keskeisenä syynä tuen toteutumattomuuteen olivat eritasoiset kohtaamisen vaikeudet nuoren ja perheen sekä auttajatahon välillä, Rytkönen toteaa.
Hänen mukaansa tutkimustulokset vahvistavat näkemystä siitä, että nuorten vakavaa väkivaltaa voidaan ehkäistä tukemalla tasapainoisen sosioemotionaalisen terveyden kehitystä.
– Jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla oikeus ja tilaa sosiaalisten ja tunnetaitojen oppimiseen. Avaintekijänä tässä ovat lasten ja nuorten arjessa toimivat aikuiset ja heidän tapansa nähdä ja kohdata lapsi tai nuori.
Virallisen sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjoaman tuen vaikuttavuuden kannalta keskeistä on väittelijän mukaan vahvistaa nuoren ja perheen sitoutumista tarjottuun tukeen. Tällöin on tärkeää, että nuoret ja perheet kohdataan konkreettisine tarpeineen, pelkoineen, vaikeuksineen ja vahvuuksineen.
Terveystieteiden maisteri Minna Rytkösen väitöskirja Kehityskulkuja ja väliintuloja. Ekologinen näkökulma vakavan väkivallanteon tehneen nuoren sosioemotionaalisen terveyden kehitykseen tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa 16. elokuuta.
