Englannin kansanäänestys Euroopan unionista eroamisesta tuli tämän kirjan toimittaja Jyrki Karviselle tulokseltaan yllätykseksi. Asiantuntijoilta jo tilatut kirjoitukset menivät uusiksi. Neuvottelut EU:n ja Englannin välillä askarruttavat: jos EU antaa myöten, mitä seuraa ja jos ei, mitä sitten?
Kirjan esittelytilaisuudessa noin puolet kirjoittajista oli läsnä, eikä ilosanomaa kuulunut. EU on paljolti ihan itse ollut pilaamassa mahdollisuuksiaan. Uusia tuulahduksia ilmensi suhtautuminen niin sanottuun populismiin, joka saa vähitellen ymmärtämystä osakseen: se on itse aiheutettua.
Suorasanainen EU-kriittisyys ei siis ole enää tämän kirjan perusteella halveksuttua fobiaa. Puoluepoliittisen kentän laidasta laitaan on nähtävissä, että poliitikot alkavat vainuta olennaisen: tyytymättömyyden lisääntyessä kannattaa säädellä kannanottoja. Monille tuttua.
Pikakirjan kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston Eurooppa -tutkimusverkoston johtaja Juhana Aunesluoma, Hbl:n toimittaja Yrsa Grüne, kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.), valtiotieteen maisteri Ulla Immonen, Ulkopoliittisen instituutin EU-ohjelmajohtaja Juha Jokela, MEP Anneli Jäätteenmäki (kesk.), virolainen MEP Marju Lauristin (sos.dem.), kirjailija Lasse Lehtinen, tohtorikoulutettava Matti Pesu, professori Alf Rehn, poliittinen avustaja Jussi Saramo (vas.), kansanedustaja Sampo Terho (ps.), kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.), MEP Henna Virkkunen (kok.) ja päätoimittaja Elina Ylä-Mononen.
Verokikkailu, epäsopu
EU:n 28 jäsenmaan joukossa innostus yhteiselämään on laantunut. Seitsemän jäsenmaata on palauttanut ”tilapäisesti” rajatarkastukset. Tällä näiden maiden vallassaolijat ovat halunneet rauhoittaa omien kansalaistensa suuttumusta. Euroopan unionin siteet ovat höltymässä.
Poliittinen sihteeri Jussi Saramo löytää luottamuspulan syyksi verotuksen kepulikonstit:
”Alankomaissa, joka on yksi pahimmista veroparatiiseista, ministerit perustelivat veronkierron vain siirtyvän toiseen EU-maahan, jos kansallinen lainsäädäntö korjataan. Samat ministerit tekivät kaikkensa, ettei EU jatkossakaan estä epäreilua verokilpailua, jossa Alankomaat kerää aina muutaman sentin jonkun toisen maan menettämästä eurosta.”
Nato-maa Viron europarlamentaarikko Marju Lauristin asettaa EU:n päätöksentekojärjestelmän kyseenalaiseksi. Hän syyttää Euroopan komissiota. Se koostuu korkean tason virkamiehistä, jotka eivät suojele oman maansa etuja, vaan ajavat oman hallinnollisen alueensa etuja.
EU-parlamentin jäsen Henna Virkkunen toteaa EU:n natisevan liitoksissaan. Keskinäiset välit kiristyvät, kun jäsenmaat työntävät ongelmia toinen toistensa niskaan. Yhtenäisyys Venäjän suhteen on Virkkusen mielestä olennaisinta sanktioita kohtaan esitetyn kritiikin vaimennettua:
”Ehkäpä moni on ymmärtänyt, että kun 140 miljoonan asukkaan Venäjä uhittelee Euroopan rajoilla, kahdenvälistä neuvonpitoa tehokkaampaa on vastata sille koko 500 miljoonan asukkaan EU:n voimalla ja mieluiten 300 miljoonan asukkaan Pohjois-Amerikalla vahvistettuna. Pysyy (Vladimir) Putininkin pullistelu joissakin rajoissa.”
Pessimismi tulee vasemmalta
Näyttää siltä, että demarit suhtautuvat kirjassa Euroopan unioniin entistä kielteisemmin. Samalla he eivät mielestään syyllisty populismiin – kuten eräät muut – vaan käyttävät termiä elitismi kuvatessaan EU-huipun asenteita. Selvästikään enää ei poliitikkojen kannata puolustella kaikkea Euroopan unioniin liittyvää, kuten ennen tunnuttiin tekevän.
Kansanedustajat Erkki Tuomioja ja Pekka Haavisto naljailivat julkistustilaisuudessa viitaten Brexit-päätökseen. Näyttää siltä, ettei kukaan ole todella osannut arvioida EU:sta tapahtuvan eron seurauksia. Mörkömiljardeja on heitelty samassa mitassa kuin kauhua Schengen-sopimuksen luhistumisen kustannuksista.
Tuomioja kertoi kaksi perusheikkoutta: eliittivetoisuuden ja rahavallan asettuminen ihmisten ylitse. Mitä suurten muutosten mahdollisuuksiin tulee, Haavisto puolestaan totesi, että kapitalismista sosialismiin siirtyminen on synnyttänyt huikean määrän teorioita, muutosta toiseen suuntaan ei aikoinaan tuumailtu laisinkaan.
Entinen EU-elitisti Lasse Lehtinen (sd.) liki siunaa populismin:
”Populismia on kuvattu taudiksi, joka uhkaa demokratiaa sisältäpäin. Se ei kuitenkaan ole tauti vaan oire jostakin. Euroopassa on tänään hörhöjä molemmilla laidoilla, oikealla ja vasemmalla, jopa samassa maassa… Oireet syntyvät oikeista syistä… Suomi on EU:n heikoin lenkki suhteessa Venäjään. Suomeen ei sattumalta lähetetty turvapaikanhakijoita Venäjän kautta… Maantieteelle emme mahda mitään, mutta asenteet ja toimet ovat omissa käsissämme.”
Kansa ei ymmärrä ja äänestää väärin
Yleisön joukosta valt.tri, ex-poliittinen valtiosihteeri Risto Volanen (kesk.) kysyi salin viisailta, mitä EU:n tulisi tässä tilanteessa tehdä. Englannin kanssa parin vuoden mittaiset neuvottelut tulevat olemaan ongelmalliset. Myöntyä ei liiaksi saa, muuten muutkin alkavat tuumailla eroa. Englannille annetaan todennäköisesti rivien välissä vihje: miettikää vielä kerran uudelleen.
Historioitsija Jukka Tarkka esitti puolestaan EU:ta, Englantia ja Natoa koskevan kysymyksen, joka osoittautui erittäin hankalaksi. Englanti on resursseiltaan suuri, sen ja mahdollisesti Turkin jonkinasteinen erkaantuminen puolustuksen suhteen vaativat harkintaa. Siihen ei nyt kyetty.
Useissa Euroopan maissa on tämän vuosituhannen puolella suoritettu kansanäänestyksiä, joiden tulos on viisasten mielestä ollut täysin väärä – kuten jos Hillary Clintonista ei tulisi Yhdysvaltain presidenttiä. Tuokin asenne on vaarallinen. Ns. älymystö ja eliitti ovat niin usein kulkeneet kuin ilman opaskoiraa. Kansaa kannattaisi kuunnella ennen kuin antaa tyytymättömyyden kyteä.
Jyrki Karvinen (toim.): Järistyksiä Euroopan unionissa. 15 asiantuntijan mielipiteitä EU:sta. Docendo 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.
