Kun henkilö on turvapaikan hakemisen jälkeen saanut oleskeluluvan Suomesta, hänellä on oikeus samoihin Kelan etuuksiin ja muuhun sosiaaliturvaan kuin muillakin Suomessa vakinaisesti asuvilla. Päätöstä sosiaaliturvaan kuulumisesta ei voida tehdä ennen oleskeluluvan myöntämistä.
Sosiaaliturvaan kuulumista on hyvä hakea heti, kun oleskelulupa on myönnetty, Kela neuvoo.
– Ensiksi täytetään Muutto Suomeen -hakemus (Y77), jolla haetaan kuulumista Suomen sosiaaliturvaan. Samalla käymme läpi turvapaikanhakijan kanssa hänen elämäntilanteensa. Onko hänellä jo asunto? Onko hän ollut yhteydessä TE-toimistoon? Jos asuntoasiat ovat jo kunnossa, voidaan samaan aikaan täyttää asumistukihakemus. Jos hakijalla on alle 17-vuotiaita lapsia, käsitellään saman tien myös lapsilisähakemukset, Kelan Sosiaalivakuutus-lehdessä kerrotaan.
Hakemuksen voi tehdä lomakkeella tai verkkoasiointipalvelussa. Kela-kortti toimitetaan myönteisen päätöksen jälkeen viimeistään kuukauden kuluessa henkilön kotiosoitteeseen. Kela-korttia ei tarvitse hakea erikseen.
Kun on selvitetty henkilön kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan, elämäntilanteen mukaisten etuuksien hakeminen ja ratkaiseminen tapahtuu samoin kuin muillakin Suomessa asuvilla. Kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan voidaan selvittää myös vasta etuushakemuksen yhteydessä, mutta se voi viivästyttää etuuden ratkaisemista.
Kelan etuuksista esimerkiksi asumistukea voi saada, jos maksaa vuokraa Suomessa vuokratusta asunnosta ja tulot ovat pienet tai niitä ei ole lainkaan. Lapsilisää taas voidaan maksaa, jos oleskeluluvan saaneen mukana Suomeen on muuttanut alle 17-vuotiaita lapsia, joiden huoltaja hän on. Myös lapsella pitää olla oleskelulupa.