Varhaislapsuuden psykiatrian dosentti ja tutkija Marjukka Pajulo kirjoittaa laitteiden näpräyksestä Helsingin Sanomain mielipideosastolla.
Pajulon mukaan internet, digitalisointi ja robotisointi toivat ja tuovat paljon hyvää, kuten myös sosiaalinen media.
– Somen haitat ovat ilmeisesti kuitenkin aikoja sitten jo ylittäneet hyödyn. Haittoja ovat impulsiivinen ja vastuuton kommentointi, valheellisen tiedon nopea levittäminen, vihapuheet, kiusaaminen, itsensä korostaminen ja minäkeskeisyys sekä koukuttavuus. Somen on huomattu myös aiheuttavan paradoksaalisesti yksinäisyyttä, joka aiheutuu ristiriidasta sinne luodun minäkuvan ja todellisuuden välillä. Ihmisille on syntynyt pakonomainen tarve jatkuvasti päivittää ulospäin tekemistään ja muistuttaa olemassaolostaan – heti ja mistä tilanteesta tahansa, muuten voi pudota jostain ulkopuolelle, hän kirjoittaa.
– Somesta pois jättäytymisen seurauksilla myös uhkaillaan julkisesti ja mediapäälliköiden johdolla: ”Jos et ole somessa, et ole olemassa”. Tähän julistukseen on pakko jonkun älähtää.
Kirjoittajan mukaan ”on onni istua sellaisen ihmisen seurassa, joka ei näprää mitään laitetta. Joka istuu kaikessa rauhassa, on utelias, kiinnostunut toisen ajatuksista, ihmettelee, keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja kunnolla, kuuntelee, miettii vastaustaan, ei jätä lauseita tai kontaktia kesken. Joka voi matkustaa junassa vain maisemaa katsellen, raportoimatta sitä kenellekään, olematta millään tavalla niin sanotusti tehokas. Olemalla olemassa mitä suurimmassa määrin”.
– Teknologiaa liikaa arvostamalla olemme menettämässä kyvyn havainnoida sitä ainoaa todellisuutta, joka meillä oikeasti on tässä ja nyt. Todellisuutta, jota ihmeellisempää ei mikään tekniikka voi koskaan luoda: todelliset ihmiset, heidän ajatuksensa ja läsnäolonsa, kasvit ja eläimet. Silti lapset ja nuoret käpertyvät yhä enemmän puhelimiensa ja koneidensa ympärille, köyhään virtuaalimaailmaan. On kasvamassa sukupolvi, joka ei kohta enää tiedä, mistä edes puhutaan, kun toivotaan oikeaa todellisuutta ja läsnäoloa. Jatkuva laitteella olo on pois todellisesta läsnäolosta ja tekee elämästä levotonta ja katkonaista. Kontaktit jäävät pinnallisiksi ja keskeneräisiksi.
Marjukka Pajulon mukaan kouluissa ja päivähoidossa lasten keskittymisongelmien, nukkumisongelmien ja levottomuuden on huomattu lisääntyneen.
– Pienet lapset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa: he eivät voi hahmottaa, mihin vanhemman huomio yhtäkkiä häviää ja miksi se yhtäkkiä taas palaa, kirjoittaja huomauttaa.
– Teknologian kehittäminen on ollut suomalaisen osaamisen ylpeyden aihe. Olemme nyt kriittisessä kohdassa. Ratkaisevin askel olisi kääntyä toiseen suuntaan: tiedon ja tekniikan kekseliääseen hyödyntämiseen siten, että se lisääkin kiinnostusta juuri tähän ympärillä olevaan oikeaan todellisuuteen, toisen ihmisen mieleen ja kokemukseen, vielä jäljellä oleviin luonnonihmeisiin ja niiden suojelemiseen.
