Kaupan aukiolot vapautetaan – ”loistavaa”

Hallituksen esitys kaupan aukiolojen vapauttamisesta on juuri lähtenyt lausuntokierrokselle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Outi Mäkelä iloitsee hallituksen esityksestä, joka vapauttaa kaupan aukioloajat.

Mäkelän tiedotteen mukaan liikeaikalaki esitetään kumottavaksi kokonaan. Kauppakeskusten pienyrittäjille taataan yksi vapaapäivä viikossa säätämällä asiasta laissa, joka koskee sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa.

– Hallituksen esityksessä toteutetaan lupaus aukiolojen vapauttamisesta ja huolehditaan samalla pienyrittäjien jaksamisesta. Esitys on tasapainoinen ja reilu, ja poistaa Suomesta yhden keskeisen kilpailukykyrasitteen. Pääasia kuitenkin on, että nyt on kääritty hihat ja ruvettu töihin. Kun on yhteistä tahtoa ja näkemystä, oikeita asioita saadaan eteenpäin. Tämä on kerta kaikkiaan loistavaa, Outi Mäkelä toteaa.

Esitys poistaa hänen mukaansa tarpeen myöntää poikkeuslupia kauppaliikkeiden aukioloille esimerkiksi sellaisina kirkollisina juhlapyhinä, jotka ajoittuvat merkittävien turistisesonkien yhteyteen.

– Poikkeuslupien myöntämisessä eri puolille maata on koettu eriarvoisuutta, ja maksulliset luvat ovat olleet erityisesti pienille yrityksille kohtuuttoman kalliita. Jatkossa aukioloja ei säännellä mitenkään, eikä näin ollen myöskään mitään lupia poikkeusaukioloille tarvita.

– Tämä toimikoon esimerkkinä siitä, että muutoksia yhteiskunnassa pystytään toteuttamaan muutenkin kuin vähän sieltä täältä hienosäätämällä. Voidaan kumota kokonaisia lakeja ja lopettaa kokonaisia toimintoja julkishallinnosta. Kannustan voimakkaasti jatkamaan samalla määrätietoisella uudistamisen linjalla, Outi Mäkelä sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)