Turvapaikkahakemusten käsittelijöillä ei ole pääsyä muiden maiden rikosrekistereihin

Tiedot turvapaikkahakijan rikoksista tai laittomasta oleskelusta toisessa maassa eivät Maahanmuuttoviraston mukaan näy Suomessa eikä kyseinen maa ole automaattisesti vastuussa hänen turvapaikkahakemuksestaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maahanmuuttovirasto vastaa tiistaina tiedotteessaan julkisuudessa esitettyyn kysymykseen siitä, miksi Turun iskusta epäillyn turvapaikkahakemus on käsitelty Suomessa, vaikka on uutisoitu, että hänet on ennen Suomeen tuloaan rekisteröity Saksassa.

Virasto muistuttaa, että Suomi soveltaa yhdessä muiden EU-maiden, Norjan, Islannin, Sveitsin ja Liechtensteinin kanssa turvapaikkahakemusten käsittelyssä Dublin III -asetusta. Sen mukaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä on vastuussa vain yksi näistä valtioista.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kun turvapaikanhakija saapuu Suomeen ja hakee turvapaikkaa, Maahanmuuttovirasto aloittaa selvityksen, mikä maa on vastuussa hakemuksen käsittelystä.

Toinen Dublin-jäsenvaltio voi olla vastuussa hakemuksen käsittelystä esimerkiksi silloin, jos hakijalla on perhesiteitä, oleskelulupa tai viisumi kyseisessä jäsenvaltiossa tai jos hakijan sormenjäljet on rekisteröity Eurodac-sormenjälkitietokantaan luvattoman jäsenvaltioiden ulkorajan ylittämisen yhteydessä tai hänen hakiessaan turvapaikkaa kyseisestä maasta.

Käsittelyvastuuta määrittäessään Maahanmuuttovirasto kertoo tarkistaansa yhteisistä eurooppalaisista rekistereistä, löytyykö hakijasta niistä merkintöjä.

Näistä rekistereistä Eurodac-sormenjälkitietokanta on tarkoitettu nopeuttamaan vastuuvaltion määrittämistä. Kukin asetusta soveltava jäsenvaltio tallentaa sormenjäljet sinne, jos henkilö on hakenut turvapaikkaa tai ylittänyt jäsenvaltioiden ulkorajan laittomasti.

Rekisteriin on Maahanmuuttoviraston mukaan tallennettu 15.1.2003 jälkeen kaikkien turvapaikkahakemuksen tehneiden yli 14-vuotiaiden henkilöiden sormenjäljet, paitsi vuoden 2015 ruuhkautuneessa tilanteessa, jolloin kaikki jäsenvaltiot eivät kyenneet hakijoiden välittömään rekisteröimiseen.

Jos hakijasta ei ole kansainvälisissä järjestelmissä tietoja, ei Suomella välttämättä ole viraston mukaan perusteita esittää toisille jäsenvaltioille pyyntöä hakemuksen ottamisesta käsittelyyn ja käännyttää hakijaa Dublin-asetuksen nojalla.

Virasto huomauttaa, että tieto henkilö käymisestä toisessa valtiossa tai kulkemisesta toisen valtion kautta ei yksin riitä. Laiton oleskelu maassa on voitava todistaa, ja kyse on oltava yli viiden kuukauden oleskelusta.

Rikosten tekeminen jossain valtiossa ei vaikuta viraston mukaan käsittelyvastuuseen eikä aiheuta syytä rekisteröidä henkilöä Eurodac-sormenjälkijärjestelmään, vaan tällaisessa tapauksessa henkilö kirjataan kyseisen maan kansalliseen rikosrekisteriin, joihin Suomen turvapaikkakäsittelijöillä ei ole pääsyä.

Rikoksen toisessa Euroopan valtiossa tehnyt henkilö saatetaan joissain tapauksissa kirjata Euroopan yhteiseen Schengen-tietojärjestelmään esimerkiksi maahantulokiellon tai etsintäkuulutuksen perusteella. Tällaisia tietoja ei kuitenkaan Maahanmuuttoviraston mukaan tarkistuksissa aina löydetä, jos henkilö on esiintynyt toisessa valtiossa eri henkilötiedoilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS