Norjalainen Dagsavisen kertoo maan upseerien Befalets Fellesorganisasjon -järjestöä johtavan Rune Rudbergin lausunnosta. Hän toteaa, että ”puolustuksemme ei tänään ole riittävän suurta maan puolustamiseen”.
Dagsavisen jatkaa tästä löytyvässä jutussaan kertomalla pohjoismaisten upseerijärjestöjen NOA:sta. Se ”edustaa yli 35 000 jäsentä Tanskasta, Ruotsista, Suomesta ja Norjasta ja on antanut yhteisen varoituksen, jota ei voi ymmärtää väärin: He eivät enää voi taata maidensa puolustusvalmiutta”, lehti kirjoittaa.
Suomesta NOA:n jäseniä ovat Upseeriliitto ja Päällystöliitto.
Upseeriliiton nettisivuilla kerrotaan NOA:n viimeviikkoisen kokouksen lehdistötiedotteesta, josta Dagsavisenin jutussa lienee kysymys.
Upseeriliiton mukaan pohjoismaiset upseerijärjestöt olivat kokouksessaan huolestuneita puolustuskyvystä. ”Suomessa tilanne on vielä tyydyttävä, mutta kaluston vanheneminen edellyttää lisää määrärahoja materiaalihankintoihin. Riittävän koulutuksen ja harjoittelun ylläpitäminen sekä yhä kallistuvat huolto- ja ylläpitokustannukset eivät ole mahdollisia ilman riittävää rahoitusta. Mikäli maanpuolustuksen resursseista ei pidetä huolta, on edessä sodan ajan joukkojen materiaalin ja henkilöstön vähentäminen ja rauhan ajan organisaation pienentäminen. Tällöin olemme Tanskan viitoittamalla tiellä”, sivuilla kerrotaan kannanotosta.
Norjassa on käyty puolustuskeskustelua Venäjän suurten sotaharjoitusten myötä. Kommodori evp Jacob Börresen totesi Dagsavisenille Norjan asevoimien olevan niin pienet ja erikoistuneet, että ne todennäköisesti sodassa nopeasti romahtaisivat. Rudbergin upseerijärjestön ja NOA;n todettiin olevan samaa mieltä.
Kenraaliluutnantti Robert Mood kirjoitti Twitterissä toivovansa Börresenin olevan väärässä, mutta ”muutama oikein hyvä sotilasdivisioona ei anna puolustusta”.