Turun yliopistossa väittelevän Ville Laamasen tutkimus tuo uutta tietoa Olavi Paavolaisen tähän asti huonosti tunnetusta Neuvostoliiton-vierailusta kesällä 1939. Uudet arkistolöydöt antavat uutta tietoa myös Neuvostoliiton kulttuuridiplomatiasta Josif Stalinin vainojen 1936–1938 jälkeen.
Olavi Paavolainen oli yrittänyt saada viisumia Neuvostoliittoon heti vuoden 1936 Saksan-matkansa jälkeen.
– Vasta suosittelijaksi ryhtyneen Hella Wuolijoen suhteet sisäministeriö NKVD:n salaiseen poliisiin ja kulttuuriyhteistyöorganisaatio VOKS:iin avasivat ovet, Laamanen kertoo väitöstiedotteessaan.
Vaikka Paavolaisen ei-kommunistinen tausta tiedettiin eikä takeita positiivisesta matkakirjasta ollut, hänelle järjestettiin kustannuksia säästämättä lähes kolme kuukautta kestänyt vierailu, joka muistutti kansainvälisten kuuluisuuksien kuten André Giden ja Lion Feuchtwangerin matkoista edellisinä vuosina. Vierailua hoidettiin VOKS:n johtotasolla.
Paavolaisen edelliset ulkomaanmatkat ja niihin perustuvat kulttuurikriittiset kirjat Kolmannen Valtakunnan vieraana (1936), Lähtö ja loitsu (1937) ja Risti ja hakaristi (1938) ovat kiinnostaneet suurta yleisöä ja tutkijoita jo vuosikymmeniä.
Neuvostoliitto-teoksen oli tarkoitus täydentää sarja, mutta se jäi toisen maailmansodan jalkoihin eikä koskaan valmistunut.
Laamasen mukaan uudet arkistolöydöt Venäjältä ovat mahdollistaneet matkan yksityiskohtaisen käsittelyn, mikä antaa uutta tietoa myös Neuvostoliiton kulttuuridiplomatiasta Stalinin vainojen 1936–1938 jälkeen.
– Nykyinen käsitys on, että kulttuuriälymystöä kaltoin kohdelleiden puhdistusten jälkeen Neuvostoliitto sulkeutui ja kirjailijavierailut käytännössä lopetettiin. Vaikka lisätutkimusta tarvitaan, jo nyt on selvää, että Paavolaisen vierailu oli kansainvälisestikin poikkeuksellinen tapaus, Laamanen sanoo.
Paavolainen tavoitteli kokonaistulkintaa
Myös vakiintuneet Paavolais-tulkinnat kaipasivat Laamasen mukaan tuulettamista.
– Nykyisin useimmat tietävät, ettei Saksan-matka tehnyt Paavolaisesta kansallissosialistia, mutta keskustelu jää silti monesti tämän kysymyksen ympärille. Erityisesti vuoden 1937 Etelä-Amerikan-matkaa seuranneiden Lähtö ja loitsu– ja Risti ja hakaristi -kirjojen kolonialismin kritiikki ja näkyvä irtiotto Eurooppa-keskeisyydestä ovat jääneet vähälle huomiolle, hän sanoo.
Paavolainen yritti matkoillaan ymmärtää maailmaa, jossa vapaamieliseltä 1920-luvulta periytynyt modernismi ja seuraavaa vuosikymmentä määrittänyt totalitarismi kohtasivat. Hän kuuli Nürnbergin Zeppelin-kentällä Adolf Hitlerin lausuvan uuden uskonsodan syntysanoja ja löysi Paraná-joen varrelta eurooppalaisen ahneuden siirtomaihin jättämät haavat.
Paavolaisen havainnointi- ja työskentelytapaa Laamanen nimittää kulttuuriseksi katsomiseksi.
– Metodi sopi kirjailijalle, joka laati politiikan yläpuolelle kohoavaa esitystä oman aikansa polttavimmista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Vaikka kolmekymmenluvun Eurooppaa jakoivat ennennäkemättömän selvät ideologiset rintamalinjat, Paavolaisen ei tarvinnut valita puoltaan. Hän välitti vaikutelmiaan ja hyödynsi lukeneisuuttaan tavalla, joka teki kirjoista myyntimenestyksiä.
Koska Neuvostoliitto-kirja ei toteutunut, Paavolaisen kulttuurikriittinen kokonaisarvio 1930-luvun ydinkysymyksistä jäi kesken.
– Säilynyt arkistoaineisto osoittaa, että suomalaisvieraalle esiteltiin tieteen, tekniikan ja kulttuurin suurvalta. Samalla hän kuitenkin näki yhtenä harvoista ulkomaalaisista, kuinka Stalinin vainot olivat vaikuttaneet uuden neuvostokulttuurin etujoukkoihin. Samoin kuin Saksassa kolme vuotta aiemmin Paavolainen huomasi, ettei yksilöllisyytensä ja kriittisyytensä säilyttäville intellektuelleille enää ollut sijaa kommunistisessa massayhteiskunnassa.
VTL Ville Laamasen väitöskirja Suuri levottomuus. Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1936–1939 tarkastetaan lauantaina 1. helmikuuta Turun yliopistossa.
