Monikulttuurisuusasiantuntija paperittomista: Tuntuu että valtio vain odottaa jonkun vahingoittavan muita

Asiantuntijan mielestä valtio hakee itselleen oikeutusta kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden poistamiseen järeämmin menetelmin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun kaupunginvaltuutettu, monikulttuurisuusasiantuntija Muhis Azizin (kok.) mielestä kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden jättäminen oman onnensa nojaan luo erittäin vaarallisen pohjan kohti Suomen turvattomuutta. Heitä ei saada käännytettyä maasta pois, eikä heillä ole myöskään mahdollisuuksia toimia Suomessa.

– Samaan aikaan kun henkilö on saanut useita kielteisiä päätöksiä, hänellä ei ole oikeutta tehdä töitä eikä hän enää kuuluu vastaanottokeskuksen tuensaajiin. Turvapaikanhakija lentää myös ulos vastaanottokeskuksesta, joten majoitustakaan ei ole saatavilla, hän sanoo blogissaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Azizin mukaan odotetaan, että uuspaperittomat katoaisivat omin voimin pois Suomesta ja kaikki hoituisi näin yksinkertaisesti.

– Tämä on erittäin vaarallinen tilanne maallemme, koska edellä mainittu tapahtumaketju on saanut käännytyspäätöksen saaneet, paperittomat vaille mahdollisuuksia ja heidän lukumääränsä vain lisääntyy lisääntymistään.

Hän viittaa julkisuudessa olleisiin tietoihin, jonka mukaan irakilaistaustaiset turvapaikanhakijamiehet myisivät itseään elantoa ansaitakseen. Azizin mukaan henkilöt tulevat kulttuurista, jossa suurin tabu on miehen itsensä myyminen rahasta.

– Tällaisia juuri ääriryhmät etsivätkin; helppoa riistaa, jotka ovat henkisesti niin kadoksissa, että heidän manipulointinsa on helppoa. Heidät voidaan saada ajattelemaan, että kaikki likaisemmatkin synnit sovitetaan seuraamalla ääriryhmien vielä likaisempaa ideologiaa ja tällöin sinusta tulee ritari.

Azizin mukaan Suomen päätöksentekijöillä on tällä hetkellä ikään kuin pää pensaassa ja he luulevat tilanteen rauhoittuvan itsekseen.

– Henkilökohtaisesti minulle tulee sellainen olo, että valtio odottaa, että joku edellä mainituista toivottomista paperittomista tipahtaa niin syvälle kuiluun ja vaipuu sellaiseen epätoivoon, että hän alkaa käyttäytyä itseään tai muita vahingoittavalla tavalla. Ja vasta tällöin valtio alkaa kiristää verkkojaan ja oikeuttaa itsellensä järeämmät menetelmät paperittomien maasta poistamiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS