Suomessa Pohjoismaiden eniten lihavia ja tupakoivia – väestökin kasvaa hitaimmin

Suomessa väestönkasvu on hitaampaa kuin muissa Pohjoismaissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen väestönkasvu oli 4,2 tuhatta asukasta kohti vuonna 2014. Suomessa ja Islannissa on Pohjoismaiden pienin nettomaahanmuutto eli maahanmuuttajien ja maastamuuttajien erotus, mutta Islannissa syntyvyys on suurempaa ja kuolleisuus pienempää kuin Suomessa.

Tiedot ilmenevät pohjoismaisen terveystilastokomitean julkaisusta Health Statistics for the Nordic Countries 2015.

Kokonaishedelmällisyysluku on pienentynyt kaikissa Pohjoismaissa vähintään viidellä prosentilla vuodesta 2010. Suomen ja Tanskan hedelmällisyysluvut (1,7 vuonna 2014) ovat Pohjoismaiden matalimmat. Korkeimmat luvut ovat Ruotsissa ja Islannissa (1,9 vuonna 2014).

Raskaudenkeskeytyksiä on Suomessa vähiten Pohjoismaista. Kokonaiskeskeytysluku oli Suomessa 0,3 vuonna 2014, kun vastaava luku oli 0,4-0,6 muissa Pohjoismaissa.

Naisten elinaikaodote on Suomessa 83,9 vuotta, mikä on lähes yhtä korkea kuin Norjassa ja Ruotsissa (84,1 vuotta). Miesten elinaikaodote on Suomessa Pohjoismaiden alhaisin, 78,2 vuotta. Islannissa, Norjassa ja Ruotsissa on jo vähintään 80 vuotta.

Suomalaismiesten huonoa sijoittamista selittävät sydän- ja verisuonitautikuolleisuus, alkoholiin liittyvä kuolleisuus sekä tapaturmat ja itsemurhat. Nämä ovat yleisempiä Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa.

Suomessa eniten lihavia ja tupakoivia

Suomessa 17 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä ja Islannissa (21 % miehistä ja 23 % naisista) on eniten lihavia, joiden itse ilmoitettu painoindeksi on vähintään 30. Vähiten lihavia on Ruotsissa (11–12 %) ja Norjassa (9–11 %).

Suomessa tupakoidaan eniten Pohjoismaista. Miehistä 19 prosenttia ja naisista 16 prosenttia ilmoittaa tupakoivansa päivittäin. Tanskassa luvut ovat 17 prosenttia kummallakin sukupuolella, kun taas Islannissa, Norjassa ja Ruotsissa ollaan jo alle 15 prosentissa.

Myyntiin perustuva alkoholin kulutus on laskenut kaikissa Pohjoismaissa alle 10 litran. Tanskassa ja Suomessa kulutus on vielä yli 9 litraa, mutta vain 6-7 litraa Norjassa ja Ruotsissa.

Tartuntatautitilanne on Suomessa Pohjoismaisittain hyvä. Uusien tartuntatautitapausten (esimerkiksi tuberkuloosin, HIV:in, tippurin ja klamydian) määrät ovat Suomessa muita Pohjoismaita pienemmät.

Uusia syöpätapauksia on suomalaisnaisilla vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Miehillä uusia syöpätapauksia on yhtä paljon kuin Pohjoismaissa keskimäärin.

Pohjoismainen terveystilastokomitea Nomesko julkaisee vuosittain Health Statistics for the Nordic Countries -raportin, johon on kerätty viiden Pohjoismaan sekä uusimmat terveyteen ja terveyspalveluihin liittyvät tilastot. Raportista kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)