Rajavartiolaitos valmistautuu hybridiuhkiin

Sisäministeriö on asettanut säädöshankkeen hybridiuhkiin varautumista koskevien rajavartiolainsäädännön muutokseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hankkeen tavoitteena on kehittää Rajavartiolaitoksen tehtäviä ja toimivaltuuksia siten, että se voi paremmin vastata muuttuneen turvallisuusympäristön tuomiin uhkiin.

Sisäministeriö toteaa, että Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti lähialueiden kriisien, terrorismin ja laajan laittoman maahantulon takia.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Hybridiuhilla tarkoitetaan tapoja aiheuttaa kohdemaassa tai kansainvälisessä toimijassa painetta, vahinkoa, epävarmuutta ja epävakautta.

Keinovalikoima voi olla laaja ja vaikeasti tunnistettava. Se voi sisältää esimerkiksi valheellisen tiedon levittämistä, erilaista painostusta, manipulointia, verkkoon kohdistuvia operaatioita, terroristista ja rikollista toimintaa, elintärkeisiin infrastruktuureihin kohdistuvia tuhotöitä sekä sotilaallisia toimia.

Hybridiuhat vaikeasti ennakoitavia

Hybridiuhat ovat nopeasti syntyviä ja vaikutuksiltaan vaikeasti ennakoitavia tilanteita. Siksi niiden torjumisessa on voitava toimia mahdollisimman pitkään Rajavartiolaitoksen normaaliolojen toimivaltuuksilla.

Hankkeessa arvioidaan lainsäädännön muutostarpeet, jotka koskevat erityisesti Rajavartiolaitoksen tukena toimivien asevelvollisten toimivaltuuksia, rajavalvonnan ja terrorismin torjunnan toimivaltuuksia, liikenteenharjoittajien velvollisuuksia sisärajaliikenteessä sekä virka-apusäännöksiä.

Lisäksi selvitetään muut Rajavartiolaitoksen toimivaltuuksien muutostarpeet hybridiuhkatilanteiden hallitsemiseksi.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi keväänä. Lainsäädännön muutokset tulisivat voimaan vuoden 2018 alusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS