Suomi kannustaa EU-maita kiintiöpakolaisten vastaanottoon

EU-komissio haluaa laajentaa uudelleensijoittamista unionin alueella aktivoimalla yhä useampia jäsenvaltioita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi haluaa kannustaa useampia valtioita osallistumaan kiintiöpakolaisten vastaanottoon eli uudelleensijoittamiseen.

– Viimeiset vuosikymmenet Suomi on vastaanottanut uudelleensijoitettavia pakolaisia, kiintiöpakolaisia, yhtenä harvoista maailman maista, sisäministeri Paula Risikko (kok.) sanoi Euroopan komission Suomen-edustuston ja sisäministeriön järjestämään seminaariin Helsingissä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Uudelleensijoittaminen on yksi laillisen maahanmuuton väylistä. Se on tapa vastaanottaa kansainvälisen suojelun tarpeessa olevia, sillä suojelun tarve selvitetään jo lähtömaassa. Uudelleensijoittaminen auttaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia.

Suomi on vastaanottanut kiintiöpakolaisia jo 70-luvulta asti. Kotouttamisen eteen on tehty paljon työtä, jotta tulijat sopeutuisivat mahdollisimman hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Suurien henkilömäärien sijasta olemme panostaneet tehokkaisiin käytäntöihin ja laadukkaaseen kotouttamiseen. Tässä olemme myös onnistuneet, Risikko kertoo.

Suomeen on viime vuosina otettu kiintiöpakolaisina muun muassa irakilaisia, afgaaneja, sudanilaisia, myanmarilaisia, iranilaisia ja kongolaisia sekä viime aikoina yhä enemmän syyrialaisia.

EU-komissio haluaa laajentaa uudelleensijoittamista unionin alueella aktivoimalla yhä useampia jäsenvaltioita ja kannustamalla kolmansia maita yhteistyöhön. Komissio on antanut uudelleensijoittamisesta koskevan asetusehdotuksen, jolla se pyrkii parantamaan suojelun tarpeessa olevien ihmisten laillista ja turvallista pääsyä jäsenvaltioiden alueelle ja vähentämään laitonta maahantuloa.

– Toivomme, että esimerkiksi Suomen ja Ruotsin hyvistä käytänteistä voisi olla apua, kun komission ehdotusta käsitellään EU:ssa, Risikko toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS