Vesa-Matti Saarakkala edellyttää, että puoluejohto laatii työmies Matti Putkoselle työnkuvan ja alkaa johtamaan puolueorganisaatiota.
– On turha ihmetellä, jos kentällä esiintyy paikoittain ongelmatilanteita, kun puolueen keskeisellä paikalla olevaa henkilöäkään ei kyetä johtamaan sillä tavalla, että hän ymmärtäisi asemansa puoluejohdon alaisena työntekijänä. Vastaavia ongelmia Putkosen roolituksessa on ollut toistuvasti. Viime kädessä vastuussa on puoluehallitus, Saarakkala sanoo nettisivuillaan.
Hän sanoutui irti monen muun perussuomalaisen kansanedustajan kanssa Putkosen taannoisista ideoista leikata maataloustuottajien eläkkeitä.
– Putkosen puheet eivät ole tästä maailmasta, Saarakkala sanoo.
Hänen mukaansa perussuomalaisten yksi suurimpia haasteita on se, että puolueen sisällä osattaisiin käsitellä asiat asioina ja puuttua ongelmien perimmäisiin syihin eikä vain marmattaa seurauksista.
– Kun näin ei ole tapahtunut, ongelmat kasautuvat. Kylmä tosiasia on se, että kentän katseen tulee kääntyä puoluejohtoon. Se kantaa vastuun ainakin siitä, mitä puolueen työntekijät tekevät ja mitä eivät tee. Niin se toimii ainakin muissa puolueissa, Saarakkala suomii.