Professori Kimmo Rentolan teos Stalin ja Suomen kohtalo (Otava) julkaistiin torstaina. Kirjassa kerrotaan Neuvostoliiton tiedustelumiehestä, jonka merkittävää toimintaa Suomessa ei ole aiemmin tunnettu.
Rentola kertoo sodanjälkeiseen Suomeen tulleesta Moskovan tiedustelusta, joka hyödynsi kontaktejaan Suomen poliittiselta huipulta.
”Näitä hoitamaan saapui ’lähetystöneuvos’, jonka tiedustelumies Mihail Kotov esitteli kunnioittavasti, mutta sellaisin mutinoin, ettei nimi jäänyt suomalaisten mieleen. Moskovasta saapunut korkea upseeri oli Aleksandr Mihailovitš Saharovski, Pohjoismaihin kohdistuneen tiedustelun päällikkö”, Kimmo Rentolan kirjassa todetaan.
Aleksandr Saharovskin (1909-1983) uratiedoissa on nyttemmin julkaistu maininta erityiskomennuksesta Suomeen 1947-48. Vahvistukseksi löytyy Suomen ulkoministeriön kortti, jonka mukaan Sakharovski, Alexandre, ammatiltaan neuvos, sai tammikuussa 1948 diplomaattipassiinsa leiman useita matkoja varten. Rentolan mukaan osoitti itsevarmuutta, että mies liikkui oikealla nimellään.
Tiedustelujohtaja oli saanut operaatiokasteen 1940 Adrianmerellä laivan varakapteenina. ”Alalle hänet oli otettu helmikuussa 1939, puhdistusten avattua virkoja; siihen saakka hän toimi Leningradin telakoilla ja puna-armeijassa. Tuntumaa Suomeen karttui sodan aikana, kun Saharovski palveli turvallisuusministeriön aluehallinnossa Leningradissa muun muassa tiedustelun päällikkönä”.
”Saharovskia pidettiin komeana, vaativana ja kuppikuntia karttelevana; pääpuutteina nähtiin vähäinen koulutus ja olematon länsikokemus. Kenties se sai varomaan virheitä. Helsinkiin hän saapui 38-vuotiaana everstiluutnanttina – saman ikäisenä ja arvoisena kuin muuan toinen pietarilainen, joka paljon myöhemmin ja aivan toisessa maailmassa ilmaantui turkulaisten päättäjien näköpiiriin”, Rentola viittaa Vladimir Putiniin.
Aleksandr Saharovskin ilmoitetaan käyneen useaan otteeseen Helsingissä. ”Suomen-komennus katsottiin menestykseksi, sillä palattuaan Saharovski yleni tiedustelun Euroopan osaston päällikön sijaiseksi. Siinä tehtävässä hän paneutui kommunisteille tappiollisen Kreikan sisällissodan saattohoitoon ennen kuin sai pitkän komennuksen Romaniaan neuvomaan kansandemokratian pystyttämistä. Sellainen oli monen Suomessa siististi esiintyneen ystävän toinen puoli: rankkoja tekoja jossain muualla, toisinaan hengenlähtöjäkin”.
”Helsingissä Saharovski tapasi koetellut luottomiehet. Pääministeri Mauno Pekkalaa hoideltiin tällä linjalla jo marraskuussa Moskovassa. Verestäminen saattoi toki olla tarpeen. Paineen alla pääministeri turvautui alkoholiin ja jäi usein kadoksiin, jolloin asiat eivät edenneet”.
”Avoimimmin kontaktistaan kertoi presidentille lähettiläs Eero A. Wuori, joka oli lyhyellä käynnillä Lontoosta. Korkea venäläinen kyseli häneltä, voisiko ystävyyssopimuksen saada läpi ja mitä mieltä olivat Paasikivi ja ulkoministeri Carl Enckell. Viimeksi mainitun väistymistä paikaltaan ja nimitystä lähettilääksi Moskovaan venäläinen tuntui pitävän hyvänä ideana. Omista puheistaan neuvostolähetystössä Wuori kertoi varsin säästeliäästi. Arvionaan hän esitti presidentille, että venäläisten tarkoitus oli ’isoloida meidät muusta maailmasta ja saada meidät koko maailman edessä sidotuksi itäblokkiin’.”
Vaikuttaja-agentit Svento ja Wuori toimivat Rentolan mukaan toisaalta neuvostokontaktin herätteestä, toisaalta tekivät omia arvioitaan ja lisäyksiään.
”Vaikka varapuhemies Urho Kekkonen ei tullut presidentille sellaista maininneeksi, myös hän lienee sittenkin ollut korkean venäläisen tapaamislistalla. Ajoitus ja puheenaiheet olivat niin samoja kuin Wuorella, ja oletusta tukee kahdeksan vuotta myöhempi tapaus. Keväällä 1956, siis voittoisien presidentinvaalien jälkeen, Kekkosen luottomies Kustaa Vilkuna tapasi Moskovassa jotakuta tiedustelujohtajaa, ’sitä yhtä kaveria’, toisin sanoen Kekkoselle ja Vilkunalle entuudestaan tuttua tai tiedettyä miestä. Vastineeksi tuesta presidentinvaaleissa ’kaveri’ edellytti sisäministeriä maalaisliitosta, jotta suojelupoliisi voitaisiin kääntää myös länttä vastaan. Jos ’kaveri’ oli Saharovski, kuten olen aiemmin arvellut, kontakti jo tammikuussa 1948 selittäisi, mistä hän oli tuttu. Keväällä 1956 Saharovski yleni koko ulkomaantiedustelun päälliköksi ja pysyi sillä paikalla kauemmin kuin kukaan toinen”.
Kimmo Rentolan mukaan ”näin saadaan uusi toimija Suomen historiaan niukkojen mutta jo pitävien faktojen nojalla”.
– Vaikka lähdetilanne on huimasti parantunut, neuvostotiedustelun historiaa täytyy yhä usein tutkia kuin antiikkia tai varhaiskeskiaikaa, päättelemällä hentojen indisioiden pohjalta.
Kirjan mukaan ”Savonenkovin ohjeet ja korkean tason vaikuttamis- ja tiedusteluoperaatio osoittavat, että Moskovan ensisijainen tavoite oli sotilassopimus ja mieluiten Paasikiven kanssa. Se ajettaisiin läpi nopealla aikataululla. Sitkeästi jarrutelleen presidentin taipuminen ei kuitenkaan ollut varmaa. Siltä varalta tarvittiin suunnitelma B, jota koski lähettilään ohjeiden neljäs kohta, Suomen sisäinen käänne”.
Aleksandr Saharovski kohosi kenraaliksi ja 1948 neuvostotiedustelun varajohtajaksi. Hän johti KGB:n ulkomaantiedustelua vuodet 1955-70.
