Tiistaina julkaistavassa Tero Kartastenpään ja Jani Timosen kirjassa Provo opas. Ärsyttämisen jalo taito (WSOY) on haastateltu Suomen parhaiksi provokaattoreiksi sanottuja henkilöitä.
Heiksi nimetään Matti Apunen, Jörn Donner, Rosa Meriläinen, Timo Soini, Ville Ranta ja Teemu Bergman.
Timo Soinia koskeva kirjan luku alkaa kuvailulla, jossa puoluejohtaja harjoittelee työhuoneensa työtuolissa uusien sutkautusten latelemista.
”Haamukirjoittaja, mainosmies ja provoarkkitehti Jukka Jusula (perussuomalaisten eduskuntaryhmän viestintäsihteeri, toim. huom.) poistuu huoneesta päättäväisesti hymyillen. Työpari on keskustellut sanasta, jolla ihmiset saadaan nauramaan ja tajuamaan hallituksen surkeus. Pääministeri Jyrki Katainen on heistä kiripuussa eli kuin puristuksissa ikkunan välissä. Se saa suomalaiset hörähtämään, Soini uskoo. Mekin naurahdamme Soinin jutuille, ja hän saa yleisön ilosta selvästi voimaa. Hänen oma naurunsa helpottaa häntä hankalissa tilanteissa”.
Timo Soini toteaa kirjassa, että ”poliittinen keskustelu on kuin rockkeikan heittämistä”. Samalla tavalla kuin Neil Young esittää aina Heart of Goldin, Soiniltakin odotetaan puhetilaisuuksissa greatest hitsejä tai ”muuten on huono keikka”.
”Soini on kahdenkeskisissä keskusteluissa rehvakkaampi kuin televisiohaastatteluissa, matkii ihmisiä koulupoikamaisesti ja heittää juttujensa väleihin jumalautaa ja perkelettä. Hän tiivistää itsensä lauseeseen: hyvä jätkä heittää läppää”.
Kirjan mukaan ”hän rakastaa yksinkertaistamista, sillä monimutkaisia viestejä ymmärtää vain pieni joukko kansalaisista. Toisaalta kansankielen käyttäjä ottaa riskin, ettei häntä oteta vakavasti. Suomessa ei siedetä oman itsen nostamista, joten parhaat aiheet syntyvät muiden virheistä. ’Paras heitto painissakin lähtee vastustajan aloitteesta, kun se on poissa balanssista.’ Koko leikki on tasapainottelua sen välillä, juuttuuko Soini maneereihin vai onko määrätietoisesti omalla linjallaan. Hänestä Suomessa ei hyväksytä, että politiikka on teatteria, jossa tunteet voimistuvat ja ihmiset pelkistävät persoonansa karikatyyriksi. Se, ettei pidä toisen mielipiteestä, ei tarkoita, etteikö hänestä voisi pitää ihmisenä”.
Ei epäoleellisiin
Kirjan mukaan Timo Soini säästelee itseään eikä lähde mukaan ”kaikkiin keskusteluihin, Yle-verojauhantaan tai maahanmuuttokysymykseen, koska ne eivät tunnu hänestä oleellisilta asioilta”.
”Kun urheiluministeri Paavo Arhinmäki heilutti sateenkaarilippua Moskovassa, Soini päätti olla kertomatta vitsiä, koska se olisi nostanut Arhinmäkeä lehdissä. ’Tuli heti mieleen se, että punalippu on vaihdettu homolippuun’. Vitsi on nyt sanottu ääneen ja kertoja selvästi mieltyy siihen”.
Kirja kertoo Soinin heittävän kahden päivän kuluttua lippuläpän eduskunnassa. Se floppaa. Ajoitus on väärä, vaikka sali hörähtää.
Silloinen Smp:n puoluesihteeri Timo Soini päätti teoksen kertoman mukaan puolueen 1995 konkurssin jälkeen ”vetää jatkossa valokeilan itseensä ja perusti ajanmukaisen provokaatiopuolueen: Perussuomalaiset”.
”Poliittiset viholliset keksivät, että Soinin saa aisoihin, kun hänestä ei sano hyvää, eikä pahaa. Pirullinen taktiikka tehosi. ’Vaikka taoit kuinka taivaankanteen, niin se ei auennut. Se otti päähän.’ Sinnikkääseen loi uskoa tappelunhaluisista huligaaneistaan tunnetun lempijalkapallojoukkueen Millwallin kannatuslaulun sanat No one likes us, we don’t care! Hän haki nyrkkeilijä-uhoaja Tony Halmeen (1963–2010) auttamaan hakkaamisessa. Showpainijan suorasukaisuus lämmitti kannattajat ja puolue alkoi kasvaa. Se nousi neljän suuren joukkoon eduskuntavaaleissa 2011″.
Ei pääse helpolla
Provo oppaan mukaan Timo Soini perustaa kaikki provonsa yhteen perusaiheeseen, joka on ”väärinkohdeltu kansa”.
Vastarintaan pitää hänen mukaansa osata varautua, koska yksikään provokaattori ei pääse helpolla.
”Sä tavallaan avaat suojauksen että tänne vaan. Annat luvan ja syyn hyökätä”.
Mutta ”järkähtämätön asenne on tärkein ase väittelyssä. Osa keskustelijoista yrittää provokaatiota kerran tai kaksi, mutta musertuu, kun saa niin paljon suuttumusta tai kokee imperiumin vastaiskun”.
Timo Soinin mukaan ”mieltään pitää saada muuttaa, mutta se pitää tehdä korostetun näkyvästi”.
Kirjassa todetaan, että ”Soinin kiistellyin mielenmuutos on perussuomalaisten vaaliohjelmaan kirjattu postmodernin tekotaiteen vastainen lausuma, jonka Soini myönsi tahalliseksi ärsyttämiseksi, jolla ihmiset saatiin lukemaan vaaliohjelma kunnolla. Samaa temppua ei voi uusia, joten Soinin pajassa kehitellään jatkuvasti uusia tapoja nolata vastustajat ja nostaa perussuomalaisia”.
Kesäkuussa 2013 perussuomalaiset osti Helsingin Sanomien etusivun 35 000 eurolla arvostellakseen Suomen ja Kreikan välistä vakuussopimusta. ”Se oli provo. Osui ja uppos”, Timo Soini sanoo.
