Suomalaiset maailman huippua englannin osaamisessa

EF Education First -koulutusyhtiön julkistaman raportin mukaan suomalaiset ovat englannin osaamisessaan maailman neljän parhaan maan joukossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Raportti perustuu kielitesteihin 750 000 aikuisen kesken 63 maassa. EF EPI -indeksi kertoo englannin osaamisesta niissä maissa, joissa se ei ole äidinkieli.

Suomalaiset menestyivät mainiosti sijoittuen tutkimuksessa neljänneksi. Suomea parempi englannin osaamistaso on Tanskassa, Alankomaissa ja Ruotsissa. Tutkimus toteutettiin nyt kolmatta kertaa. Aiempiin vuosiin verrattuna suomalaisten sijoitus on parantunut.

Tutkimuksen työelämää käsittelevässä osuudessa Suomi jää viidenneksi, Norjan kiilatessa neljännelle sijalle. Huomiota herättää erityisesti se, että suomalaisessa yritysmaailmassa keskijohto osaa paremmin englantia (68,44 pistettä) kuin ylin johto (62,09 pistettä).

Toimialakohtaisessa vertailussa parhaiten menestyivät konsultoinnin, lainopillisen- ja matkailualan ammattilaiset. Osaaminen oli hieman heikompaa – kuitenkin kansainvälistä keskiarvoa parempaa – energian, terveydenhuollon ja teollisuuden toimialoilla.

Pankkitoimialaa tutkivassa EPI-c raportin osiossa Suomi sijoittui kuudenneksi parhaaksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)