– (Väinö) Linnan loihtiman rajan takana häämötti rauhantahtoisesti sosialismia rakentanut suurvalta, joka halusi pienelle naapurilleen kaikkea hyvää ja kaunista, historioitsija, tietokirjailija Erkki Vettenniemi kirjoittaa Parnasson esseessään.
Vettenniemen teksti on julkaistu kokonaisuudessaan Suomen Kuvalehdessä. Siinä kirjoittaja ruotii kirjailijalegenda Väinö Linnan (1920-92) vähemmälle huomiolle jääneitä vahvoja neuvostosympatioita.
– Itsenäisen Suomen ulkopolitiikan suurimpana ongelmana on ollut suhteemme Neuvostoliittoon; ensimmäiset kolmekymmentä vuotta virheitä tehdessämme ja toiset kolmekymmentä vuotta niitä korjatessamme, Vettenniemi kertoo Väinö Linnan todenneen Paasikivi-Seuran puheessaan marraskuussa 1977.
Suomen virheet Linna tiivisti kertomalla, että poliittiset päättäjät lietsoivat vihaa ja saivat aikaan sodan.
– Tarkennan vielä, että Tuntemattoman sotilaan tekijä ei tuolloin ajatellut kesäkuussa 1941 leimahtanutta konfliktia. Linna tarkoitti talvisotaa, joka oli hänen konseptissaan yksinomaan Suomen vika. Sen sijasta, että Stalinin suomalaisia seuraajia olisi kuunneltu, heitä vainottiin, Erkki Vettenniemi kirjoittaa.
– Miksi Linna manipuloi historiaa kuin paraskin stalinisti? Eikö hän muka tiennyt, millaisia seurauksia Stalinin suomalaisten ihailijoiden ”vaikutusmahdollisuuksien” lisääntymisellä olisi ollut, hän kysyy.
Vettenniemi pitää Linnan historiantulkintaa stalinistisena.
– Generalissimus Stalinin arvovallan turvin lukuisat suomalaiset – eivät vain kommunistit – äityivät uskottelemaan, että Suomen koko sotienvälinen idänpolitiikka olisi ollut yhtä suurta erehdysten sumaa. Vasta kahden hävityn sodan jälkeen suomalaiset luopuivat itsetuhoisista aggressioistaan.
Kekkosen ystävä
Väinö Linna ja presidentti Urho Kekkonen olivat ystävystyneet jo 1960-luvulla. Miehet tapasivat toisiaan ja vaihtoivat viestejä. Kekkonen mainosti Linnan teoksia. Erkki Vettenniemen mukaan Linnan käsitys Suomen lähihistoriasta oli paljossa velkaa juuri Kekkoselle.
Kirjailija vastasi presidentin huomionosoituksiin omalla tuellaan.
– Linna esiintyi ilmeisesti ensimmäisen kerran poliittisen historian revisionistina keväällä 1973. Ruotsissa vieraillessaan hän tuomitsi Suomen sotienvälisten vuosien ”neuvostovastaisen propagandan” ja väitti talvisodan johtuneen suomalaispoliitikkojen ”taitamattomuudesta”.
Kansalliskirjailijan yllättäviä kannanottoja selostettiin Vettenniemen mukaan kotimaan lehdissä. ”Stalinistinen historianväärennös” ei kuitenkaan riittänyt nakertamaan Linnan arvovaltaa.
Erkki Vettenniemen mukaan Väinö Linna ei ollut stalinisti sanan tavallisessa merkityksessä, eikä edes vakavamielinen marxilainen, vaikka hän vanhemmalla iällä tutkikin Marxin ja Engelin töitä. Vettenniemi luonnehtii kirjailijaa sitoutumattomaksi sosialidemokraatiksi.
Väinö Linnan antautumisesta ajan ”hurmahenkiselle vasemmistovirtaukselle” Vettenniemi mainitsee esimerkkinä Kulttuurivihkolle vuonna 1975 annetun haastattelun. Lehden julkaisija oli ”taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden marxilais-leniniläinen järjestö” tai pikemminkin taistolaiskommunistien kiilusilmäinen äänenkannattaja, kuten Vettenniemi sitä luonnehtii.
– Pitää antaa tukea käytännössä niille yhteiskunnallisille voimille, jotka ylläpitävät rauhankehitystä. Kansanvaltaisille voimille, vasemmistolle ja kulttuurikentässä kaikille rauhan asiaa ajaville pyrkimyksille. – Jokaiselle ihmiselle tulisi asettaa tämä velvoitus. Kouluopetuksessa tätä puolta voitaisiin luullakseni enemmän painottaa, Väinö Linna sanoi.
Haastattelussa hän korosti Vettenniemen mukaan Leninin roolia Suomen itsenäistymisessä ja kehotti kiihdyttämään kulttuurivaihtoa Neuvostoliiton kanssa. Historioitsijan mielestä kirjailija asettui Neuvostoliitolle alisteisten rauhanpropagandistien riveihin.
– Samanaikaisesti sen maan toisinajattelijoita, heidän joukossaan Linnan kollegoja, suljettiin vankeuteen ja psykiatrisiin laitoksiin sekä passitettiin karkotukseen ja pakkotöihin. Julkisissa yhteyksissä Linna ei tietääkseni lausunut sanaakaan heidän puolestaan. Miksi?
”Kun sotaonni kääntyi”
Erkki Vettenniemi jättää nykytodisteiden valossa avoimeksi, kuinka kovasti Väinö Linna luotti ”kommunistisen komennon tuomaan edistykseen”.
– Linnan stalinistisen käänteen olettaisin silti tapahtuneen heti sodan jälkeen tai kenties jo sillä hetkellä, kun sotaonni kiepsahti Suomen kannalta ikävään suuntaan, hän arvioi.
– Kommunismi ilmestyy aina sinne, missä edistys on jäänyt takapajulle, kuten Venäjän ja muiden feodaalivaltioiden kohtalo on osoittanut, Linna kirjoitti 1940-luvun lopulla.
– Tšekkoslovakiassa oli vastikään todistettu kommunistikaappaus, Neuvosto-Virossa jatkuivat Siperian-kyyditykset, ja kaikki tuo näyttäytyi Linnalle edistyksellisten voimien voittona taantumuksen yöstä, Vettenniemi toteaa.
Hänen mukaansa Väinö Linna tulkitsi Suomen kriittisiä vuosia, talvisodan taustaa ja itänaapuria toisin kuin selväjärkiset ja tarkoituksenmukaisuuden taakasta vapaat aikalaiset.
