Tällä hetkellä valtionkirkot ja rekisteröidyt uskonryhmät on vapautettu verosta kiinteistökaupassa.
Esityksessään valtiovarainministeriölle vapaa-ajattelijat vetoavat yhdenvertaisuuteen. Tällä hetkellä esimerkiksi Adventtikirkko ei maksa varainsiirtoveroa, toisella tavalla rekisteröity Pelastusarmeija taas maksaa.
– Perustuslain ja yhdenvertaisuuslain mukaan suomalaiset ovat yhdenvertaisia, ja oikeushenkilöidenkin syrjivä kohtelu voi rikkoa niiden taustalla olevien ihmisten yhdenvertaisuutta, Vapaa-ajattelijain liitto toteaa.
Esityksen mukaan lain taustalla on aiempi kiinteä suhde kirkon ja valtion välillä. Vapaa-ajattelijat haluavat katkaista tämän julkisoikeudellisen erityissuhteen kokonaan.
Kiinteistön varainsiirtovero on neljä prosenttia kauppahinnasta ja sen maksaa ostaja.
Kaikkiaan uskontokunnilla on neljä erilaista verovapautta. Ehtoollisviini on vapautettu alkoholiverosta. Tämä verovapaus on vastoin EU:n säädöksiä ja ministeriön esityksen mukaan siitä luovutaan.
Muut kaksi ovat vapautus yleisradioverosta ja säännöllisen seurakuntakäytön ulkopuolella olevien kirkkojen kiinteistövero