”Sukupolvesta toiseen opetellaan, ettei tarvitsekaan tehdä töitä”

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mielestä Suomella ei ole varaa sosiaaliturvan varassa eläviin työkykyisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jan Vapaavuori puhui Mäntyharjun kokoomuksen yleisötilaisuudessa puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä. Häneltä kysyttiin nuorista, joiden vanhemmat ovat opettaneet heidät elämään sosiaaliavun turvin.

Vapaavuoren mukaan ”missä tahansa sivistysvaltiossa – myös Suomessa – pidetään kunnia-asiana, että pidetään huolta niistä, jotka eivät voi itsestään huolta pitää. Iän takia, tai vammautumisen tai sairauden takia”.

– Mutta sitten on se porukka joka on periaatteessa työkykyistä, mutta josta liian moni tällä hetkellä ajattelee, että ei kannata mennä töihin, koska sosiaaliturvalla pärjää, Jan Vapaavuori sanoi.

– Tällaiseen järjestelmään meillä ei yksinkertaisesti ole varaa.

Vapaavuoren mukaan on ”kannustinongelma, että sosiaaliturva on oikeasti niin hyvä, että se aiheuttaa tällaista”.

– Entisaikaan oli kunnia-asia, että sosiaaliturvaan turvauduttiin vasta jos oli ihan pakko. Nyt on tullut sosiaalisesti hyväksyttäväksi tehdä niin, Vapaavuori totesi.

– Tämä johtaa pahimmillaan siihen, että sukupolvelta toiselle periytyy se ongelma, että opetellaan se, ettei tarvitsekaan tehdä töitä. Jos heitä olisi muutama, niin mitäs siitä, mutta tästä on tullut liian yleistä.

Vapaavuori sanoi haluavansa muistuttaa ”vanhoista hyvistä suomalaisista, myös kokoomukselle tärkeistä lähtökohdista”.

Niihin kuuluu hänen mukaansa se, ettei voida lähteä siitä, että yhteiskunta kasvattaa meidän lapsemme.

– Ei voi ajatella niinkään, että koulun tehtävä on kasvattaa lapset. Koululla on iso rooli, mutta tämän tyyppistä ajattelua on liian paljon. Sitten usein syytetään koulua jos lapsi syrjäytyy, vaikka useimmiten syy löytyy jostain muualta.

Ministeri kertoi jo edesmenneestä äidistään, joka toimi peruskoulunopettajana. Hän oli todennut, että ammattitaitoinen opettaja pärjää yhden vaikean tapauksen kanssa ja vielä kahdenkin, mutta sen jälkeen tuleekin jo tosi vaikeaa.

Jan Vapaavuori ihmetteli myyttiä siitä, että vanhemmat ovat nykyisin niin kiireisiä, etteivät he ehdi kasvattaa lapsiaan.

– Ovat vanhemmat olleet kiireisiä aikaisemminkin, hän huomautti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)