Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan luottoluokittaja Standard & Poor’sin perjantainen päätös pudottaa Suomen luottoluokitusta päättää yhden aikakauden maamme taloushistoriassa. Hänen mukaansa kyse on vakavasta, vaikkakin odotetusta takaiskusta.
”Emme enää kuulu siihen parhaiden maiden joukkoon, johon olemme varsin pitkään tottuneet kuulumaan”, Vapaavuori sanoo blogissaan. Kyse ei ole hänen mukaansa heikentyneestä kasvunäkymästä sinänsä, vaan vakavammista rakenteellisista ongelmista.
”Itse asiassa emme olisi kylmien talousfaktojen perusteella enää pitkään aikaan ansainneet korkeinta luottoluokitusta. Hyvä historiamme, hyvä historiallinen päätöksentekokykymme on kuitenkin pitänyt meidät oikeata tasoamme korkeammalla jakkaralla.”
Vapaavuori sanoo jo pari vuotta vuoroin varoitelleensa, vuoroin ennustaneensa, että näin tulee käymään.
”Kun näin nyt kävi, voi jopa sanoa, että hyvä niin. Olemme eläneet kolmen A:n harhassa aivan liian pitkään ilman, että taloutemme heikkoa tilaa on otettu riittävän tosissaan.”
Valtiontalouden sopeuttamistoimet eivät ole Vapaavuoresta ole olleet riittäviä. Hänen mukaansa koko ajan on tehty vähän liian vähän ja vähän liian myöhään.
”Ja pahimmillaan vielä perään on vesitetty tai ”kompensoitu” näitä välttämättömiä päätöksiä.”
Rakennepoliittinen ohjelma on hänen mukaansa sinänsä ollut uskottava, mutta sen toteutus on tökkinyt liian monessa kohdassa. Uuden kasvun edellytysten luomisen kriittisyyttä ei ole riittävän syvällisesti mielletty.
”Itse asiassa voi olla, että tarvitsimme juuri tällaisen kylmän suihkun.”
Hänen mukaansa ”pahinta mitä nyt voisi tapahtua on, että vähättelisimme asiaa ja jatkaisimmekin elämäämme entiseen malliin. Tavoitteemme ei jatkossakaan voi olla mikään muu kuin kuulua ehdottomaan kärkikaartiin”.