Juhana Vartiainen: Ranskan surkeat työmarkkinat ruokkivat jihadismia – uskontoa ei voi syyttää

Toisena maailmanaikana ääri-islamistit olisivat olleet kansanedustajan mukaan natseja tai kommunisteja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Juhana Vartiainen pohtii Nykypäivän kolumnissaan Ranskassa vahvistunutta jihadismismia.

Hän näkee taustalla entistä jakautuneemman yhteiskunnan, johon syypää on heikoista työmarkkinoista kumpuava nuorisotyöttömyys.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

”Eli loppumatonta työmarkkinajärjestöjen ”keskustelua” ja aina uusia valtiovallan näperteleviä tukimuotoja – samalla kun kuitenkin ollaan haluttomia uudistamaan työmarkkinoita syvällisemmällä tavalla. Ranskan työlainsäädäntö on tunnetusti 3 800 sivua pitkä ja suojaa erityisesti vakinaisissa työpaikoissa olevia joiden irtisanominen on vaikeaa. Nuorten on hankalaa päästä vakituiseen työsuhteeseen.

Pelkään pahoin, että Ranskan surkeasti toimivilla työmarkkinoilla on osuutensa maan kotoperäisen jihadismin nousussa. Rankassa on kohtuullinen sosiaaliturvan taso, mutta esikaupunkien nuoret unohdetaan. Maasta on lähtenyt Isisin riveihin selvästi enemmän terroristeja kuin Saksasta. Maiden muslimiväestöt ovat suunnilleen yhtä suuria, mutta se tuskin lienee kovin relevantti vertailukohta”, Vartiainen kirjoittaa.

Vartiainen huomauttaa, että Ranska ja Suomi erottuvat Eurostatin tilastoissa: molemmissa maissa työttömyys on noussut, eivätkä kummatkaan maat ole päässeet, toisin kuin joustavien työmarkkinoiden Saksa, Euroopan orastavaan talousnousuun.

”Kummassakin maassa valtiovalta on antanut työmarkkinajärjestöille ylivallan työmarkkinapolitiikan muotoilussa. Tämä ei tietenkään ole järjestöjen vika. Järjestöt ottavat sen vallan, joka niille annetaan, ja valtiovallan tehtävänä on luoda tasapaino ja tehdä uudistuksia, joilla työttömyyttä voidaan alentaa. Saksan Harz-reformit ja Ruotsin työlinjareformit tehtiin, vaikka ammattiyhdistysliike niitä vastusti, mutta tehdä piti ja kiitokset tulevat jälkeenpäin”, Vartiainen kirjoittaa.

Vartiainen huomauttaa, että esimerkiksi Charlie Hebdon verilöylyn aiheuttaneet Kouachin veljekset olivat orpopoikia, jotka toisena maailmanaikana olisivat olleet ”ehkä natseja tai kommunisteja”. Hänen mukaansa ”väkivaltaisessa jihadismissa ei ole ensisijaisesti kysymys uskonnollisesta ilmiöstä.”

”Ylivoimainen valtaosa Ranskan vajaasta viidestä miljoonasta muslimista on elellyt jokseenkin sovussa muun yhteiskunnan kanssa. Jos nyt nähty terrorismi johtaa yleiseen nationalistisen äärioikeiston siivittämään Islam-vihaan, Isisillä on mistä rekrytoida”, Vartiainen varoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS