Kuvat Lahden mielenosoituksesta ja Ku Klux Klan -tyyliseen asuun pukeutuneesta henkilöstä ovat levinneet tiedotusvälineissä maailmalla.
Helsingin Sanomien mukaan diplomaatit, kansalaisjärjestöjen työntekijät ja virkamiehet ovat saaneet vastailla New Yorkissa toistuviin kysymyksiin Suomen kehitysapuleikkauksista ja rasismista turvapaikanhakijoita kohtaan.
– Minulta on kysytty tänä aamuna jo viisi kertaa, mikä Suomessa mättää, totesi Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistyksen Kehyksen pääsihteeri Rilli Lappalainen lauantaina.
YK:n nuorisodelegaatin Mikkel Näkkäläjärvi sen sijaan kertoi, että hänen kirjoittaessaan lauantaina Googleen ”Finland” ensimmäinen ehdotus oli ”Ku Klux Klan”.
– Olemme putoamassa pohjoismaisesta viiteryhmästä. Täällä YK:ssa Suomi on hyväksymässä julistusta, jossa tunnustetaan siirtolaisten positiivinen lisäarvo kestävään kehitykseen, ja samaan aikaan Suomessa on polttopulloiskuja pakolaisia vastaan, Lappalainen totesi.
Lappalaisen mukaan tämä vie Suomen mielikuvissa ”samaan mustaan aukkoon Unkarin kanssa”.
– Itä-Eurooppa on Suomen uusi viiteryhmä, hän sanoi.
Suomi leikkaa kehitysavusta ensi vuonna 300 miljoonaa euroa. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakan (kok) mukaan Suomi käyttää kehitysyhteistyöhön tänä vuonna noin 0,6 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ensi vuonna vastaava luku on noin 0,35 prosenttia.
Tämä on lähempänä EU:n itäisten jäsenmaiden tavoitetta kuin Ruotsia ja Norjaa, jotka käyttävät noin yhden prosentin verran.
Rilli Lappalaisen mukaan kehitysapuleikkaukset vähentävät Suomen vaikutusvaltaa YK:ssa. Ruotsi perusti viikonloppuna yhdeksän maan työryhmän, joka seuraa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista. Lappalaisen mukaan Suomen edustajia ei edes kutsuttu.
Yksi korkeimmista suomalaisista YK-virkamiehistä on vähiten kehittyneiden maiden toimiston päällikkö Heidi Schroderus-Fox. Hänen mukaansa Suomen maine YK:ssa vaikuttaa siihen, millaisia tehtäviä Suomi YK:ssa saa.
– Jäsenmaat saavat usein YK:ssa sellaisia paikkoja, jotka liittyvät asioihin, mihin ne ovat erityisesti panostaneet, Schroderus-Fox sanoi.
– Totta kai moni ymmärtää, että Suomessa on tiukka taloudellinen tilanne. Vähiten kehittyneiden maiden näkökulmasta Suomi on kuitenkin edelleen erittäin vauras maa, hän huomautti.