Terveydenhoitojärjestelmä lähettää potilaita paitsi aiheellisiin, myös turhiin laboratoriokokeisiin, kuvantamisiin, tähystyksiin, analyyseihin ja tutkimuksiin.
Tämä tulee kalliiksi, paitsi potilaille, myös terveydenhuoltojärjestelmälle ja kansantaloudelle.
Lääkäri-kirjailija Iris Pasternack kirjoittaa kirjansa Tautitehdas ensimmäisillä riveillä: ”Muistan hyvin sen hetken, kun tajusin, että täysin terve ihminen tunsi itsensä sairaaksi ja että minä olin osaltani luonut hänelle tämän käsityksen.”
Jotakin oli Pasternackin mielestä perusteellisesti pielessä, mutta ei naisessa, vaan terveydenhoitojärjestelmässä, kun terve ihminen istui lääkärin vastaanotolla.
Koskeeko ensisijaisesti Suomea vaiko yleisesti vauraita kehittyneitä maita?
– Erityisesti vauraita länsimaita, mutta ilmiö on globaali; eivät kehittymättömät alueetkaan ole ulkopuolella. Ylidiagnostiikkaa, medikalisaatiota ja ylihoitamista esiintyy erityisesti USA:ssa ja erityisesti Britanniassa, jossa tunnetaan myös käsite ja kampanja too much medicine sekä ehkä vähän yllättäen myös Norjassa, jossa asuu maailman tervein kansa.
Onko enemmän työterveyshuollon vai perusterveydenhuollon tauti?
– Molempien. Epäilemättä ylidiagnostiikkaan voi liittyä myös kaupallisia intressejä, mutta enemmän uskon sen olevan työterveyshuollon kritiikittömyyttä. Mikä dilemma! Resurssit ovat terveydenhuollossa yleisesti ottaen niukat, mutta silti tehdään paljon vaikuttamattomia asioita. Vaikka pitäisi säästää – ruma sana – ja priorisoida – ruma sana sekin.
– USA:ssa on arvioitu, että kolmasosa terveydenhuollon kuluista menee ei-vaikuttaviin toimenpiteisiin, joista ei ole mitään terveyshyötyä, jotka eivät pidennä ikää eivätkä paranna elämänlaatua. Uusien lääkkeiden tuominen markkinoille edellyttää vaikuttavuusarviota, mutta todella kalliita diagnostiikkalaitteita myydään ja hankitaan ilman mitään selvityksiä niiden tuottamista hyödyistä. Riittää, kun niissä on CE-merkintä, että niistä ei saa sähköiskua.
Onko olemassa kansanryhmiä, jotka ovat erityisen alttiitta joutumaan uhriksi?
– Ihmiset, jotka ehdoin tahdoin hakeutuvat tutkimuksiin ja kokeisiin vain pois sulkeakseen sairauden mahdollisuuden. Myös lääkärit turhan helposti tutkivat tai lähettävät jatkotutkimuksiin varmuuden vuoksi.
– Voi olla myös niin, että ellei potilasta perusterveydenhuollossa lähetetä kokeisiin ja tutkimuksiin, hän katsoo olleensa huonon lääkärin hoidossa ja haluaa yksityiselle, paremmalle lääkärille. Ja todellisuudessa juuri tämä ”huono” lääkäri on päinvastoin ollut hyvä lääkäri!
Kuinka suuret ovat ylidiagnostiikan aiheuttamat taloudelliset kustannukset Suomessa?
– Hirmu vaikea sanoa, tästä ei ole tutkimuksia.
Voivatko ne olla esimerkiksi 10–20 prosenttia terveydenhuollon kokonaismenoista?
– Kun jenkeissä siis on arvioitu vaikuttamattomien toimenpiteiden osuudeksi kolmasosa kuluista, en yhtään ihmettelisi, jos osuus meilläkin olisi tuota 10–20 prosentin luokkaa.
Mistä ja miten kehitys kohti ylidiagnostiikkaa on lähtenyt liikkeelle, keiden piiristä?
– Varmaankin yleisestä kehitysoptimismista. Lääketiede on kehittynyt upeasti, ja tämä on luonut otollista maaperää hypelle, että eräänä päivänä lääketiede pystyy hoitamaan kaikki sairaudet ja vaivat. Että jos vain tutkitaan kovasti ja hoidetaan ankarasti, niin sitten ei kuollakaan. Tämä illuusio tulee lääketieteen profession yliuskosta, johon sitten myös potilaat ovat menneet mukaan. Vasta kolmanneksi sijoittaisin kaupalliset intressit.
Lue myös:
– Kaljuus ja vanhuuskin kelpaavat taudiksi
– Potilaspäiväkirja: Lääkärissäkäyntejä kymmeniä, laboratoriokokeita vielä enemmän
