Yliopistoja kahlitaan Pekka Kaupin mielestä liiallisella byrokratialla ja jahkailulla. Suuri osa ajasta menee hänen mukaansa tutkimussuunnitelmien tekemiseen, joista valtaosa hylätään.
– Byrokratia hidastaa menoa ja rajoittaa tutkimuksen elintilaa. Se rajoittaa vapautta ja heikentää tutkimuksen ja opetuksen yhteyttä. Yliopisto-opetuksen ja -tutkimuksen laadussa on parantamisen varaa, Kauppi kertoo uuden kirjansa infotiedotteessa.
Viime lukuvuonna kärjistyi Kaupin mukaan vääränsuuntainen ja pitkä kehitys, joka vaarantaa laadukkaan opetuksen ja tutkimuksen jatkuvuuden, kun yliopistot joutuivat kriisiin ja historiallisiin professorien irtisanomisiin.
Kaupin mielestä Suomen Akatemian suhteettoman suuri määräysvalta rajoittaa tutkijoiden vapautta, ja rahoituksesta kamppaillaan suunnitelmilla vaikka kilpailua pitäisi käydä tutkimussuorituksilla.
Hän arvioi, että Suomessa käytetään liikaa aikaa tutkimuksen suunnitteluun ja liian vähän tutkimuksen tekemiseen. Liikaa voimia menee kokouksiin ja liian vähän opetukseen.
Kauppi tutkii ympäristötiedettä ja metsätiedettä Helsingin yliopistossa. Hänen kirjansa Kahlittu yliopistomme ilmestyy keskiviikkona Tieteen päivillä.