Verkkouutiset

Valiokunnalta tiukkoja eväitä hallitukselle tukipaketista

Perustuslakivaliokunnan mukaan järjestely ei ole välttämättä kaikilta osin EU:n oikeuden mukainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perustuslakivaliokunta on antanut lausunnon valtioneuvoston selvityksestä ehdotuksista EU:n elpymissuunnitelmaksi, jonka tavoitteena on tukea koronaviruksen jälkeistä talouksien uudelleen käynnistämistä ja Euroopan elpymistä. Järjestely sisältää myös EU:n 750 miljardin euron lainanottovaltuus.

Valiokunnan mielestä komission ehdotukset edustavat laadullisesti ja rahoituksen määrän osalta uudenlaista elementtiä unionin toiminnassa.

Valiokunnan käsityksen mukaan järjestely ei välttämättä kaikilta osin ole EU:n oikeuden mukainen.

–  Valtioneuvoston on syytä varmistua, että sääntelylle on asianmukainen oikeusperusta EU-oikeudessa.

Valiokunta kiinnitti huomiota myös siihen, että Suomen vastuuta ja sen toteutumisen riskiä on mahdoton arvioida, koska se pitkän kestoajan vuoksi koostuu useista tulevaisuuteen sijoittuvista epävarmoista tapahtumista. Valiokunta korostaa, että Suomen valtion vastuun yläraja on määriteltävä tarkasti.

Valiokunnan mielestä Suomen valtaa päättää budjetistaan tulee suojata mahdollisimman tehokkaasti.

– Suomen vastuut eivät saa kasvaa ainakaan tavalla, joka voisi vaarantaa budjettisuvereniteetin tai valtion perustuslaillisten velvoitteiden toteutuminen.

Valiokunta on valtioneuvoston kanssa samaa mieltä siitä, että elpymisvälineeseen tulee tehdä keskeisiä muutoksia.

– Valtioneuvoston ei tule sitoutua edistämään tai hyväksymään unionin nyt ehdotettua lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä, valiokunta evästää.

Valtioneuvoston kirjelmän mukaan päätösten legitimiteetin kannalta laaja kansalaishyväksyntä on tarpeellista. Valiokunta korostaa, että demokraattisen legitimiteetin varmistaminen on tärkeää, kun päätetään jatkossa tukivälineen toimeenpanosta.

Ehdotuksen mahdollinen lopullinen hyväksyminen saattaa vaatia joiltain osin perustuslain edellyttämän kahden kolmasosan määräenemmistöä.

Valiokunta edellyttää, että jatkossa valtioneuvoston selvityksissä arvioidaan taloudellisia vastuita ja riskejä kokonaisvaltaisesti huomioiden myös jo päätetyt ja lähiaikoina ennakoitavat, päätettäväksi tulevat asiat.

Perustuslakivaliokunta huomauttaa myös valtioneuvoston 4. kesäkuuta antamasta E-kirjelmästä, johon sisältyi sisällöllisesti ja ajallisesti laaja vaiteliaisuuspyyntö. Valiokunnan mielestä vaiteliaisuuspyyntö on erityisesti asian merkitys huomioiden laajuudeltaan ja kestoltaan perustuslain kannalta ongelmallinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)