‒ Me tulkitsemme Suomen päätöksen jättää elokuun neuvottelut väliin todisteena siitä, että Suomella ei ole valmiuksia vakavaan keskusteluun alueellisesta turvallisuudesta, Venäjän varapuolustusministeri Anatoli Antonov sanoi sunnuntaina venäläislehti Nezavisimaya Gazetalle. Asiasta uutisoi Venäjän valtionmedia Sputnik.
Antonov viittaa ilmeisesti kahdenvälisiin neuvotteluihin, joihin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomi ei ole saanut edes kutsua. Muun muassa Viron pääministeri Taavi Roivas ilmoitti, ettei Viro aio osallistua Venäjän kanssa kahdenvälisiin keskusteluihin puolustusyhteistyöstä.
Sputnikin mukaan Antonov on kertonut, että Venäjä olisi halunnut konsultoida Latviaa, Liettuaa, Viroa, Puolaa, Ruotsia ja Suomea armeijan toimista raja-alueilla. Keskustelua olisi Antonovin mukaan käyty muun muassa siitä, miten välttää epätoivottuja tapahtumia merellä ja ilmassa kahdenvälisten sopimusten avulla.
Antonov kertoi elokuun alkupuolella uutistoimisto Tassille Venäjän kutsuneen Nato-maat sekä Natoon kuulumattomat Itämeren valtiot eli Suomen ja Ruotsin keskustelemaan Euroopan sotilaallis-poliittisesta tilanteesta Moskovaan syyskuussa. Tarkoituksena oli Venäjän mukaan panna toimeen Suomen presidentin Sauli Niinistön ehdotus.
Presidentti Niinistö kertoi 18. elokuuta kutsuja olevan kaksi. Venäjä oli kutsunut heinäkuussa Nato–Venäjä-neuvoston kokouksessa Nato-maat sekä Suomen ja Ruotsin kokoukseen keskustelemaan lentoturvallisuudesta ja erityisesti transponderien käytöstä. Venäjä nimesi sen ”Niinistön aloitteeksi”.
Lisäksi Venäjä on esittänyt kahdenvälisiä pyyntöjä, joiden sisällöstä Niinistö ei kuitenkaan ollut tarkkaan tietoinen, koska Suomi ei ollut kutsua saanut kyseisiin neuvotteluihin.