– Emme näe tarvetta pääministerin ilmoitukselle juuri tästä syystä, että asia ei ole eduskunnan käsittelyssä. Hallituksen esitystä asiasta ei eduskunnassa ole ollut, Juha Sipilä kommentoi eduskunnassa tiistaina.
Sipilä korosti, että ministerin vastausten kyselytunnilla on perustuttava faktoihin ja että eduskunnalla on oikeus myös vaatia sitä. Sipilän mukaan eduskunnalla on omat työkalunsa asian jatkokäsittelyyn.
– Tuollainen paikka olisi sama foorumi, missä tämä kyseinen virhe tapahtui, elikkä kyselytunti.
Alexander Stubb väitti torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että 90 prosenttia kiisteltyä hallintarekisteriä koskevista viranomaislausunnoista olisi myönteisiä. Todellisuudessa luku oli Helsingin Sanomien selvityksen mukaan 10 prosenttia viranomaisista ja 28,6 prosenttia kaikista lausunnonantajista.
SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreän liiton eduskuntaryhmät ovat vaatineet Stubbilta selvitystä ”kaikista viime aikojen virheellisistä lausunnoistaan”. Puolueet vaativat tiistaina asian tuomista eduskunnan käsittelyyn vähintään pääministerin ilmoituksen muodossa.