Omistajaohjausministeri haluaa henkilöstön mukaan yhtiöiden kehittämiseen

Omistajaohjausministeri Sirpa Paateron mukaan vuorovaikutuksen puute henkilöstön ja johdon välillä nousee toistuvasti esiin valtionyhtiöiden henkilöstöä tavattaessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) mukaan henkilöstö on otettava nykyistä paremmin mukaan yhtiöiden toiminnan kehittämiseen. Paateron mukaan tiedonkulun toimiessa sujuvasti ja avoimesti vältytään monilta konflikteilta.

”Vaikeatkin päätökset voivat saada osakseen ymmärrystä. Tehokkaimmat keinot toiminnan kehittämiseksi löydetään, kun henkilöstö voi aidosti osallistua niiden suunnitteluun ja läpiviemiseen”, Sirpa Paatero sanoo tiedotteessaan.

Myös motivaatio on hänen mukaansa kohdallaan ja tulosta syntyy, kun päämäärät koetaan yhteisiksi ja palkitseminen tuloksista menee läpi koko yrityksen. Yhtenä keinona toiminnan kehittämiseksi Paatero nostaa henkilöstön edustajien osallistumisen yhtiöiden hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyyn.

”Hallitus tai johtoryhmä ei ole henkilöstön edustajalle monesti helppo paikka. Mielestäni asiaa on kuitenkin syytä viedä eteenpäin, silloin kun tähän löytyy yhtiön henkilöstön piirissä halukkuutta.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)