Valtiosäännön asiantuntijat: Sipilän sote-malli kaatuu perustuslakiin

Kaksi professoria arvioi, että 18 sote-alueen malli kohtaisi vaikeuksia perustuslakivaliokunnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaksi valtiosääntöasiantuntijaa sanoo, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) esittämä 18 sote-alueen malli on ristiriidassa perustuslain kanssa.

– Perustuslain näkökulmasta asia on selvä. Kahdeksantoista sote-alueen ratkaisu joutuisi viimeistään perustuslakivaliokunnassa vakaviin ongelmiin, kirjoittavat Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Juha Lavapuro ja Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen torstaina julkaistussa blogissaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

He muistuttavat, että perustuslaki edellyttää perusoikeuksien yhdenvertaista toteutumista. Tähän kiinnitti perustuslakivaliokunta huomiota jo edellisen sote-kierroksen aikana.

– Sipilän edustama ratkaisu – se josta on nyt tullut hallituskysymys – johtaisi tilanteeseen, jossa hallitus esittäisi erilaisista vaihtoehdoista nimenomaan sellaista, jonka jo alun perin tiedetään toteuttavan perusoikeuksia merkittävästi heikommin kuin sille esitettyjen vaihtoehtoisten sote-ratkaisujen, Lavapuro ja Ojanen arvioivat.

Perustuslaki ei ”tietenkään” sisällä määritelmiä sote-alueiden määrästä, he toteavat.

– Silti lukumäärä on kaikkea muuta kuin yhdentekevä. — Suomessa ei ole ollut tapana pyrkiä ehdoin tahdoin vaihtoehtoihin, jotka toteuttavat niitä kaikista esillä olevista vaihtoehdoista huonoimmin.

Lavapuron ja Ojasen mielestä 18:aa sote-aluetta ei voi perustella sillä, että se edistäisi alueellista demokratiaa ja asukkaiden itsehallintoa paremmin kuin muut vaihtoehdot.

– Näin tietysti tekisi myös vaikkapa työläisten ja talonpoikien neuvostoille rakentuva malli.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS