Tutkija Pekka Lithin mielestä asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa tulisi toteuttaa Suomessa pikimmiten. Hän on tehnyt lukuisia selvityksiä liittyen sosiaali- ja terveyspalveluihin. Työ- ja elinkeinoministeriölle vuonna 2013 toimittamassaan raportissa hän on analysoinut yksityisten sote-palvelujen tuottajien asemaa.
Lithiä harmittaa, että monet poliittiset toimijat ”eivät tunnu olevan ihan rehellisiä”. Ideologiset näkemykset kuultavat läpi, vaikka kyse on arkijärjestä:
– Tilannehan on karkaamassa käsistä. Monet ihmiset, joilla on suurempi hoidon tarve, eivät pääse palvelujen piiriin, joutuvat jonottamaan tai saavat huonompaa palvelua. Samaan aikana ne, joilla on lähtökohtaisesti jo parempi terveydentila ja pienempi hoidon tarve, saavat laadukasta palvelua, Lith kuvaa nykyistä asetelmaa Nykypäivän ja Verkkouutisten haastattelussa.
Lithin mielestä avainasemassa on perusterveydenhuolto. Sen parantamiseksi ja tehostamiseksi olisi saatava kaikki voimavarat käyttöön.
– Kun saamme julkiset ja yksityiset resurssit yhdessä hyötykäyttöön, siitä syntyy se hyvä kokonaisuus. Kun tähän tulee mukaan pieni markkinamekanismi, jolloin tuottajat joutuvat kilpailemaan asiakkaista, tehostaa se niiden omaa toimintaa ja kannustaa niitä myös löytämään asiakkaille parhaat, mahdolliset ratkaisut.
Malttia terveysjättien mollaukseen
Tutkija Pekka Lith uskoo mahdollisuuksiin turvata pienten palveluntuottajien asema, vaikka hän on omassa selvityksessään todennut 13–14 suurimman yrityksen hallitsevan jo 50–60 prosenttia lääkäriasema- ja yksityislääkäritoiminnan markkinoista.
Jos asiakkaan valinnanvapautta ei tulisi, edistäisi tämä hänestä palveluiden keskittymistä kuitenkin entisestään suuryrityksiin, jotka ovat hyötyneet isoista hankintakokonaisuuksista.
– Olen varma siitä, että asiakkaan valinnanvapaus antaa myös pienille, paikallisille palveluntuottajille mahdollisuuksia tarjota palvelujaan. Niin se on tapahtunut Ruotsissakin, jossa yksityisen perusterveydenhuollon palveluntuottajista yli 80 prosenttia on yhden terveysaseman yrityksiä, Lith muistuttaa.
Samaan aikaan Lithiä tuntuu hieman häiritsevän se yksipuolisuus, jolla mediassa on mollattu isoja terveyspalveluyrityksiä.
– Kannattaisi siinä verokeskustelussa ottaa huomioon myös, että nämä firmat maksavat palkkaamiensa työntekijöiden kautta ison määrän veroja Suomeen: ennakonpidätyksinä, veroluonteisina sosiaaliturvamaksuina ja sosiaalivakuutusmaksuina. Se on hirveän iso summa rahaa verrattuna niihin yritysveroihin, Lith huomauttaa.
Asuinpaikallakin toki merkitys
Tutkija Pekka Lith tyrmää myös näkemykset siitä, että sote-uudistuksen jälkeen syrjäseutujen tilanne huononisi entisestään.
– Eihän meidän nykytilanteemmekaan ole mikään hyvä. Haja-asutusalueilla on tällä hetkellä hyvin vähän valinnan mahdollisuuksia ja pitkät matkat terveysasemille, Lith painottaa.
Samaan hengenvetoon hän toteaa, että ”on tietysti selvää, että palveluntarjontaa tulee enemmän sinne, missä on ihmisiäkin”. Asiakkaan valinnanvapaus mahdollistaa paljon, muttei sitä, etteikö asuinpaikalla olisi merkitystä. Pääkaupunkiseudulla asuvilla on väistämättä laajempi valinnanvapaus kuin Enontekiöllä.
– On selvää, että jos 50 neliökilometrin säteellä on hyvin vähän asukkaita, eihän siellä voi olla pilvin pimein palveluiden tarjoajiakaan. Mutta on hyvä, jos sinne saadaan se yksikin vaihtoehto, huomauttaa Lith.
Lith muistuttaa, että Ruotsissakin on onnistuttu samaan palveluja syrjäseuduille. Ruotsissa käytännössä lähes kaikki asuvat enintään 20 minuutin automatkan päässä terveysasemasta.
Onko sitten syrjäisemmille seuduille ylipäänsä mahdollista houkutella vaihtoehtoisia palvelujen tarjoajia? Lith nostaa esiin julkisen vallan palvelujen tuottajille jatkossa maksaman korvaustason. Sen ei tulisi olla samanlainen joka alueella.
– Jos ajatellaan asiakkaan valinnanvapauden piirissä olevaa terveysasemaa Helsingissä, sen ei välttämättä tarvitse olla niin hyvin varusteltu kuin terveysasema jossain haja-asutusalueella, jossa lähimpään sairaalaan on pitkä matka, Lith huomauttaa.
Korvaustason tulisi olla Lithin mielestä korkeampi syrjäisemmillä alueilla ja sen tasoa määriteltäessä tulisi ottaa huomioon esimerkiksi väestörakenne, ihmisten sairastavuus ja välimatkat.
