Arvopaperi: Analyytikoiden tavoitehinnat romahtivat kolmelta osakkeelta pörssissä

Helsingin pörssissä kolmannen vuosineljänneksen tuloskausi ei tuonut suuria korotuksia analyytikoiden tavoitehintoihin, mutta kolmella yhtiöllä tavoitteet romahtivat, kertoo Arvopaperi-lehti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eniten euroja analyytikkojen tavoitehinnoista menetti lehden mukaan kaivosyhtiö Outokumpu, joka vielä keväällä oli yksi analyytikoiden suosikkiosakkeista.

Kesästä lähtien yhtiön osakekurssin suunta kuitenkin kääntyi, ja syksyllä lasku on vain kiihtynyt. Osakkeen tavoitehinta on pudonnut vajaasta seitsemästä eurosta runsaaseen viiteen euroon.

Toiseksi eniten tavoitehinnat ovat pudonneet aikoinaan Outokummusta irtautuneella Outotecilla, jonka tulosraportti oli Arvopaperi-lehden mukaan varsin synkkää luettavaa. Keskitavoitehinta on nyt jonkin verran yli viisi ja puoli euroa, kun se ennen tuloskautta oli hiukan yli seitsemän euroa.

Lähes yhtä paljon ovat lehden mukaan pudonneet Venäjästä ja kotimaan asuntorakentamisen ankeudesta kärsivän rakennusyhtiö YIT:n tavoitehinnat. Muita yli kymmenen prosentin putoajia olivat Pöyry, Stockmann ja Sanoma.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)