Suomi toimitti ohjelmaesityksensä komissiolle viime lokakuussa, jonka jälkeen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) ja maatalouskomissaari Dacian Cioloș sopivat Suomen esityksen mukaiset ratkaisun pääkohdat marraskuun lopulla.
Koskinen on tyytyväinen, että tukiratkaisulle saatiin sinetti komissiolta. Kotimaassa on vielä hiottava ratkaisun toteuttamisen yksityiskohtia.
− Yhdessä tuottajajärjestöjen kanssa ratkaistaan vielä joitakin viljelijätukien periaatteita ja rahoituselementtejä, joilla luodaan pitkäaikainen, ennustettava, tehokas ja hallinnoltaan järkevä tukikokonaisuus, ministeri sanoo.
Etelä-Suomessa maksetun kansallisen ns. 141-tuen vuonna 2008 alkanut kausi päättyi vuoden 2013 lopussa. Tämän takia Suomi toimitti komissiolle viime lokakuussa esityksen Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkosta. Komission nyt antama päätös Suomen esityksen mukaisesta kansallisesta tuesta kattaa poikkeuksellisen pitkän jakson eli koko EU:n maatalouspolitiikan ohjelma- ja rahoituskauden 2014-2020.
Tuen jatkossa on otettu huomioon uudistuva EU-maatalouspolitiikka ja Suomelle aiempaa paremmin sopivat EU-tukivälineet. Viime kesänä hyväksyttiin EU:n yhteisen maatalouspolitiikan, CAP:n, uudistuksen päälinjaukset. Uudistuksessa esimerkiksi EU:n tuotantosidonnaiset tuet ovat aiempaa laajemmin käytettävissä eri tuotantosuuntien suoraan tukemiseen.
Pääosa uudistetuista EU-tukivälineistä otetaan käyttöön vuodesta 2015 alkaen, jolloin Suomikin hyödyntää uudet mahdollisuudet koko maassa ja erityisesti Etelä-Suomessa.
Maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä EU-säädöksiin on lisätty komissiolle mahdollisuus antaa Suomelle lupa maksaa kansallisia maataloustukia Etelä-Suomessa kaudella 2014-2020. Tukiratkaisuista vuoden 2020 jälkeen Suomi neuvottelee aikanaan osana seuraavan EU:n ohjelma- ja rahoituskauden maatalouspolitiikan valmistelua.
Tänä vuonna kansallisia tulotukia maksetaan Etelä-Suomessa samalla tukirakenteella ja rahoituksella kuin vuonna 2013. Tuen kokonaismäärä on noin 63 miljoonaa euroa. Vuodesta 2015 alkaen Suomi siirtää merkittävän osan tuotekohtaisista Etelä-Suomen tuista osaksi EU:n kokonaan rahoittamia suoria tukia.
Etelä-Suomen maidon- ja naudanlihatuotantoa, lammas- ja vuohitaloutta sekä tärkkelysperunan ja avomaanvihannesten viljelyä tuetaan jatkossa nykyistä selkeämmällä ja tehokkaammalla EU-tukiin pohjautuvalla järjestelmällä. Samalla puutarhataloutta ja sika- ja siipikarjatalouden tuki jatkuu nykymuotoisena alenevana kansallisena tukena vuosina 2015-2020.