Elina Hiltunen kertoo kohdanneensa Singaporessa yliopistolla ihmismäisen vastaanottorobotin, joka on aivan yksikön naisprofessorin näköinen ja jonka nimi on Nadine.
– Se näyttää ihmisellä ja reagoi kuin ihminen, joten sille puhuu kuin ihmiselle – vähän tyhmälle sellaiselle, hän kertoo Visiolehden haastattelussa.
Oma haasteensa Hiltusen mukaan on se, että robotti oppii koko ajan keskustelusta ja muistaa kaiken. Nadinen edessä ei voi puhua asioita, joita sen ei halua muistavan.
Nadine oli esimerkiksi toistellut, että professorin tytär on raskaana, vaikka lapsi oli jo syntynyt aikaa sitten. Hiltunen kertoo, että professori onkin nykyään tarkka siitä, mitä hän robotin kuullen puhuu.
Hiltunen ihmettelee kuitenkin, miksi vastaanottoapulaisen pitäisi olla mekaaninen robotti. Se voisi yhtä hyvin olla ihmishahmoinen virtuaalinen robotti, joka on näytössä ja juttelee asiakkaille.
Hän ennustaa virtuaalirobottien yleistyvän mekaanisia robotteja nopeammin, sillä virtuaalisuudella ohitetaan mekaniikkaan ja liikkumiseen liittyvät haasteet.
Tulevaisuudessa voitaisiin Hiltusen mukaan esimerkiksi keskustella lääkärin näköisen hahmon kanssa kännykän näytöllä. Samalla tekoäly vertailisi potilaalta kuulemiaan oireita miljooniin lääketieteellisiin artikkeleihin ja tekisi nopeasti analyysin.
Hiltunen tosin muistuttaa, että kehityksen suuntaa ei voi tietää varmasti. Hän pitää kuitenkin ensiarvoisen tärkeänä, että kehitystyötä ei jätetä vain insinöörimiehille, vaan tarvitaan eri taustan omaavia kehittäjiä.
– Naisten aivoja tarvitaan teknologian kehittämisessä. Kaikkea vastuuta esimerkiksi ohjelmoinnissa ei saa antaa miehille. Yhtä suuri kauhuskenaario olisi, jos olisi vain naisia miettimässä näitä asioita, hän arvioi.
