Liettuan turvallisuuspalvelun VSD:n vuotuisen uhkaraportin mukaan Venäjän valtion tiedusteluelimet pyrkivät aktiivisesti vaikuttamaan Liettuan rajojen sisällä.
Ukrainan sodan aikana entistä aggressiivisemmaksi muuttuneen Venäjän ulkopolitiikan sekä tiedustelun ja vaikuttamisen katsotaan raportissa muodostavan suurimmat uhat Liettuan turvallisuudelle.
Raportissa kerrotaan Venäjän tiedustelutoiminnan ohella myös muun muassa Venäjän ”maanmies-politiikasta”. Tällä viitataan Venäjän ulkomaisten venäjänkielisten vähemmistöjen kautta masinoimiin vaikuttamisoperaatioihin.
VSD:n mukaan Venäjän ”käyttää hyväkseen Baltian maiden venäjänkielisten yhteisöjen johtajia kasvattaakseen vaikutusvaltaansa”. Toimintaa pyöritetään erityisten ”Venäjän maanmiesten yhteistoimintaneuvostojen” kautta. VSD kertoo niitä löytyvän jokaisesta Baltian maasta.
Neuvostot toimivat paikallisesti ja niitä johdetaan VSD:n raportin mukaan Venäjän suurlähetystöistä. Neuvostojen johtajat valitaan paikallisten venäjänkielisten yhteisöjen johdosta.
Venäjä rahoittaa
VSD kertoo raportissaan, että neuvostojen toiminnan rahoitus tulee Venäjän ulkoministeriöltä. Varoilla neuvostot ovat muun muassa perustaneet useita keskuksia, joiden tavoitteena on ”suojella paikallisten etnisten yhteisöjen oikeuksia”.
”Todellisuudessa nämä keskukset parjaavat Baltian maita kansainvälisellä tasolla ja ruokkivat etnisiä jänniteitä sijaintimaissaan”, VSD:n raportissa todetaan.
VSD:n mukaan Liettuassa toimii kaksi tällaista Venäjän rahoittamaa keskusta. Ne ovat Independent Human Rights Centre (itsenäinen ihmisoikeuskeskus) ja Centre for Research and Protection of Fundamental Rights (Ihmisoikeuksien tutkimus- ja suojelukeskus).
”Näitä organisaatioita edustavat ’ihmisoikeusasiantuntijat’ ajavat Venäjän etua syyttämällä Liettuaa julkisesti muun muassa etnisten yhteisöjen oikeuksien rikkomisesta, niiden koulutuksen tuhoamisesta, historian vääristelystä, sananvapauden rajoittamisesta ja uusnatsismin sallimisesta”, VSD:n raportissa todetaan.
VSD:n mukaan keskusten julkaisema disinformaatio heikentää Baltian kuvaa venäläisten silmissä.
”Tätä mielikuvaa voidaan lopulta käyttää Kremlin aggressiivisten Baltiaan kohdistuvien toimien oikeuttamiseen”, VSD varoittaa.
Koulutusleirejä
Liettuan turvallisuuspalvelu VSD kertoo raportissaan Venäjän pyrkivän vaikuttamaan aktiivisesti myös liettualaisiin koululaisiin ja opiskelijoihin.
Viime vuoden aikana Liettuan venäjänkielisten koulujen oppilaille järjestettiin VSD:n mukaan ”erilaisia Venäjän rahoittamia kursseja, johtajakoulutusta, propagandatapahtumia ja jopa puolisotilaallisia leirejä”.
Verkkouutiset on kertonut aiemmin esimerkiksi tästä kohua herättäneestä tapauksesta, jossa Liettuan pääkaupungissa Vilnassa sijaitsevan koulun oppilaita osallistui Ukrainassa järjestetylle venäläisrahoitteiselle leirille, jossa venäläiset sotilashenkilöt opettivat asepukuisille koululaisille sotilastaitoja.
”Näillä keinoilla Venäjä pyrkii kasvattamaan ulkomaalaisia venäjänkielisiä nuorisojohtajia ja muodostaa uuden uskollisen maanmiesten sukupolven”, VSD:n raportissa todetaan.
Koulutustapahtumien lisäksi Liettuan nuoria houkutellaan VSD:n mukaan myös opiskelemaan Venäjälle tarjoamalla heille ilmaisia yliopistokursseja.