Isis-kenraalin sanotaan palanneen Eurooppaan jopa 400 jihadistin kanssa, kertoo Daily Mail viitaten L’Espresso-lehteen.
Italian tiedustelupalveluiden mukaan Isis-johtaja Lavdrim Muhaxheri pakeni miehineen tuhansien jihadistien joukossa sodan repimästä Syyriasta Isisin kärsittyä kovia tappioita.
Useiden jihadistien pelätään naamioituneen pakolaisiksi päästäkseen rajan yli Eurooppaan.
Muhaxheri tunnetaan myös nimellä Abu Abdullah al Kosova. Hän on Kosovon albaani, joka palveli aikaisemmin Nato-joukoissa.
Muhaxheri matkusti Syyriaan vuoden 2012 lopulla. Hän oli ensin Al-Nusran rintaman jäsen ja liittyi Isisiin vuonna 2013.
Muhaxheri on esiintynyt useilla propagandavideoilla rekrytoiden albaaneja jihadiin. Hän on myös ladannut verkkoon itsestään kuvia, joissa hän mestaa miehen. Verkosta löytyy lisäksi video, jolla Muhaxheri tappaa vangin raketilla.
Yhdysvaltain ulkoministeriö määritteli hänet vuoden 2014 syyskuussa terroristiksi.
Muhaxherin kerrotaan saapuneen Kosovoon 300–400 jihadistin kanssa. Hänen sanotaan suunnitelleen iskevänsä Israelin jalkapallomaajoukkuetta vastaan Albaniassa pelattavassa ottelussa. Myös Kosovon hallintorakennusten ja Serbian ortodoksisen kirkon tonttien uskotaan olleen kohteina.
Yhteensä 19 ihmistä pidätettiin suunnitelman paljastuttua. Kaikkien viitteiden ja johtolankojen kerrotaan osoittavan Muhaxheriin.