Putinin sanotaan eristäytyneen kokonaan – ei suostu lähtemään Venäjältä

Professorin mukaan Vladimir Putin on omilla toimillaan eristänyt itsensä maailman johtajista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole matkustanut ulkomaille vuoden 2015 marraskuun jälkeen. Putin kävi pikaisesti Valko-Venäjällä, mutta hän ei laske sitä Venäjästä erilliseksi maaksi.

Putin on eristänyt itsensä muista maailman johtajista tavalla, joka muistuttaa Neuvostoliiton ensimmäisten johtajien käytöstä, arvioi Georgian Tbilisissä sijaitsevan Ilya State Universityn professori Oleg Panfilov Radio Free Europelle.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Window on Eurasia -sivusto muistuttaa englanninkielisessä käännöksessään, että Putin on onnistunut pitämään yhteyttä länsimaisiin johtajiin puhelimen avulla ja että länsimaiset ulkoministerit ja diplomaatit vierailevat säännöllisesti Venäjällä. Siten Putin eroaa neuvostojohtajista.

Sivuston mukaan tämä vahvistaa Putinin auktoriteettia venäläisten keskuudessa ja hänen näkemystään siitä, että maailman on tultava hänen luokseen eikä päinvastoin.

Professori Panfilovin mukaan Putinin eristäytyminen viimeisen vuoden aikana on erittäin silmiinpistävää, koska hän teki yhteensä 202 työmatkaa ja valtiovierailua vuosien 2000 (Putinista tuli presidentti) ja 2014 aikana (Venäjä valtasi Krimin ja aloitti separatistien tukitoimet Itä-Ukrainassa). Puolet näistä matkoista suuntautui entisiin neuvostotasavaltoihin.

Panfilov muistuttaa, että Lenin ei käynyt ulkomailla kertaakaan vuoden 1917 jälkeen. Stalin poistui maasta kahdesti, Teheraniin vuonna 1943 ja Potsdamiin vuonna 1945.

Panfilovin mukaan aluksi ulkomaanmatkat olivat osa Putinin henkilökultin rakentamista. Tämä korostui entisestään vuoden 2002 jälkeen, kun hän otti Venäjän television hallintaansa ja varmisti, että hänen matkansa taltioitiin.

Panfilov kertoo Putiniin halunneen näyttää kansalaisille, kuinka maailman johtajat kunnioittivat häntä. Hallituksen kontrollissa oleva televisio ei kuitenkaan näyttänyt Putinin vastaisia mielenosituksia, joita järjestettiin useimmilla matkoilla.

Hänen mukaansa mielenosoitukset osoittivat sen, että Putinilla ei ole paljon annettavaa entisille neuvostotasavalloille.

Suhtautuminen Putiniin entisten neuvostomaiden ulkopuolella on vielä kriittisempää. Nämä maat ja niiden kansalaiset eivät hyväksy tapaa jolla Putin on kohdellut naapureitaan viime vuosina.

Panfilovin mukaan länsimaat ovat antaneet Putinin ymmärtää Venäjälle asetettujen pakotteiden avulla, että tämänlaista käytöstä ei enää siedetä. Venäjä on eristetty useista kansainvälisistä yhteistyöfoorumeista.

Window on Eurasia katsoo, että länsimaiset diplomaatit ja poliitikot jatkavat vierailujaan Venäjällä, koska he eivät haluaa sotaa Putinin kanssa.

– Koska Putin ei ole enää tervetullut ulkomaille, hän ei voi käyttää kansainvälisiä tapahtumia oman etunsa pönkittämiseksi. Siten hän on eristetympi kuin koskaan aikaisemmin, mikä johtuu Putinin omista toimista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS