EU-maiden on määrä päättää yhdessä siitä, kuinka 40 000 unionin alueelle tullutta siirtolaista jaetaan eri valtioiden kesken. Toistaiseksi asiasta ei ole vielä saatu päätöstä.
Slovakian hallituksen mukaan maa aikoo hyväksyä vain kristittyjä, kun Syyrian sisällissotaa pakenevia siirtolaisia sijoitellaan EU:n päätöksellä.
Slovakian tulee nykysuunnitelman mukaan ottaa vastaan 200 pakolaista Turkin, Italian ja Kreikan leireiltä.
Slovakian sisäministeriön tiedottaja Ivan Metik toteaa BBC:n mukaan, ettei maa nimenomaisesti aio hyväksyä muslimeita, koska he eivät hänen mukaansa tuntisi oloaan kotoisaksi.
Metikin mukaan linjaus ei ole syrjivä. Hän sanoo, että sen tarkoituksena on ”varmistaa yhtenäisyys”.
”Haluamme todella auttaa Eurooppaa tämän siirtolaisaallon kanssa, mutta olemme vain läpikulkumaa, eivätkä ihmiset halua jäädä Slovakiaan”, Metik sanoo BBC:lle.
”Voisimme ottaa 800 muslimia, mutta meillä Slovakiassa ei ole yhtään moskeijoita. Kuinka muslimit voivat integroitua yhteiskuntaan, jos he eivät tykkää olostaan täällä”, hän kysyy.
Euroopan komission tiedottaja Annika Breithard ei suostu kommentoimaan suoraan Slovakian antamaa lausuntoa. Hän kuitenkin teroittaa, etteivät EU-valtiot saa harjoittaa minkäänlaista syrjintää.