New York Times kertoo USA:n tulevan presidentti Donald Trumpin virkaanastumista valmistelevan hallinnon määränneen maan suurlähettiläät jättämään kohdemaansa 20. tammikuuta 2017 mennessä. Se on uuden presidentin virkaanastumispäivä.
Avoin käskykirje on annettu kaikille poliittisesti nimitetyille suurlähettiläille. He ovat yleensä tulleet aikanaan valituiksi lahjoitettuaan presidentiksi valitun kampanjalle merkittävästi varoja.
Myös USA:n Suomen suurlähettiläs Charles C. Adams tuli tehtävään presidentti Barack Obaman merkittävänä tukijana.
Toimeksianto on tehty NYT:n mukaan ”ilman poikkeuksia”. Yleensä suurlähettiläät ovat saaneet pysyä kohdemaassaan vaihtelevan ajan, joskus tarpeen vaatiessa kohtuullisen pitkänkin ajan, presidentin vaihduttua.
Trumpin kampanjan virkailijan mukaan kyse on aivan samasta kuin siinä, että Obaman avustajat joutuvat lähtemään Valkoisesta talosta ja liittovaltion hallinnosta.
Eräät lähettiläät aikovat tiettävästi vedota Trumpin virkailijoihin asian uudelleen harkitsemiseksi.