Ranskassa perjantaina pidätetyillä terroriepäillyillä vaikuttaa olevan kytköksiä ISIS-jihadistijärjestöön, kertoo CNN. Amerikkalaismedian nimettömän lähteen mukaan terroristit olivat pidätysten aikoihin valmistamassa TATP-räjähdeainetta. ISIS:n terroristien suosimaa räjähdettä käytettiin esimerkiksi Pariisin ja Brysselin iskuissa.
Neljä epäiltyä jäi kiinni laajassa operaatiossa. Pidätyksiä tehtiin kaupungeissa eri puolilla maata. Epäiltyjen joukossa on 16-vuotias tyttö, jonka kännykästä löytyi CNN:n lähteen mukaan video, jolla tyttö vannoo uskollisuuttaan ISIS:lle.
Eräs pidätetyistä on 21-vuotias mieshenkilö. Hänen uskotaan suunnitelleen itsemurhaiskua. Mies oli yrittänyt matkustaa Syyriaan marraskuussa 2015.
Pidätyksien yhteydessä löydettiin ainakin yksi osittain koottu pommi. Ranskan poliisi on kuvannut pidätyksiä ”käsillä olleen hyökkäyksen estämiseksi Ranskan maaperällä”.